Saavutettavuustyökalut

Tervetuloa teatteriin – turvallisesti! Käytössämme on koronapassi. Tutustuthan huolella ohjeistuksiimme Turvallisesti teatteriin -sivustollamme!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kielletyt laulut

Martti Mäkelä – Skenet – 05.02.2009

KIELLETYT LAULUT

Pirkko Saision dramatisoima ja ohjaama musiikkipitoinen esitys on puheenvuoro venäjän vaiettujen ja sorrettujen puolesta. Taitavat näyttelijät yhdessä hyvän bändin kanssa takaavat provosoivan ja svengaavan illan.

Pienasti Jussi Tuurna kertoo yleisölle lakonisesti, että uutisen mukaan venäläinen toimittaja on jälleen murhattu. Mutta ei hätää, orkesteri tempaisee verevän rallin ja näyttelijät laulavat ”Anna palaa vaan”. Sitten näyttelijät Jonna Järnefelt, Pirkko Saisio ja Janne Marja-aho heittävät puukot pystyyn näyttämöllä olevaan punatähteen ja julistavat kukin manifestinsa: ”Vanha Venäjä on kuollut, eläköön Neuvostoliitto. Neuvostoliitto on kuollut, eläköön demokratia. Demokratia on kuollut eläköön uusi Venäjä”.

Pirkko Saision dramatisoima esitys on energistä, provosoivaa ja kumartelematonta musiikkiteatteria. Ehkä kumarruksia tehdään huomaamatta, sillä näyttämön peittävät eiliset venäjänkieliset lehdet, sieltä voi bongata menneitä ja nykyisiä hirmuhallitsijoita. Elina Lifländerin lavastukseen on päässyt myös muutama kaikkensa antanut, poltettu Lada.

Nimenä Kielletyt laulut herättää uteliaisuutta ja kysymyksiä. Onko kyse pornosta vai poliittisesta epäkorrektiudesta? Ehkä kummastakin. Jukka Mallinen selvittää käsiohjelmassa perinpohjaisesti venäläistä lauluperinnettä ja toteaa vahvan lajityypin nousseen nimenomaan alamaailman keskuudessa. Näissä lauluissa kertojina ovat poliittiset vangit, murhaajat, huorat ja sorretut.

Yksittäiset elämänkohtalot nousevat esiin hienoissa tulkinnoissa. Vaikka esityksessä ei ole selkeää juonta, tarinat nivoutuvat kaleidoskooppimaisesti yhteen. Mukana on paljon varta vasten esitykseen suomennettua ja sovitettua materiaalia, tietenkin myös Vysotskia. Lävitse tunkee sorretun ääni ja vapauden kaiho.

Laulut ovat hämmentäviä ja samalla mukaansatempaavia. Saisio laulaa vetoavasti lesbojen häistä soolossa, jossa basisti Sara Puljula hihittelee bassonsa takaa. Jonna Järnefelt laulaa reippaasti, ettei hän ole mikään ”institutka”, vaan ihan tavallinen lutka. Janne Marja-Aho saa yleisön nauramaan hullunkurisella falsettiäänellään kertoessaan huorien kuningattaresta Madame Banjousta.

Osansa yhteiskuntakritiikistä saa esimerkiksi köyhyys, joka vilahtelee laulujen välisissä repliikeissä. Jonna Järnefelt kuorii perunoita ja Saisio kehottaa häntä kuorimaan paksummin, koska kuoret jäävät köyhille, potut rikkaille. Vähemmistökansoja sivutaan Janne Marja-Ahon hienossa itämaisväritteisessä soolossa.

Erityisen kiitoksen ansaitsee hieno bändi, Jussi Tuurna, Sara Puljula ja Topi Korhonen, jotka saavat akustisesti ja soittimia vaihdellen aikaan uskomattoman svengin. Yleisössä jalka vipatti! Kiitoksen ansaitsee myös taitava äänimies Ari-Pekka Saarikko, jonka miksaus oli tarkkaa ja kaiut loihtivat esiin ihmeellisiä äänimaailmoita. Näyttelijöiden äänet kestävät hyvin ja Saisiolle tietty käheys sopikin vain karismaa tuomaan.

Ironisimmillaan ja kiinnostavimmillaan esitys on venäläisen absurdistin Daniel Harmsin tekstien parissa. Novellissa Marja-Ahon esittämä rikollinen todistelee tuomioistuimen edessä täydellistä viattomuuttaan osallistumista järjettömään ja perverssiin joukkomurhaan. Hän odottaa tulevansa rehabilitoiduksi. Muu kööri puhkeaa kuitenkin mainioon Kurt Weil -henkiseen iloitteluun ”Emme rehabilitoi”, jonka sävellyksestä vastaa Jussi Tuurna ja sanoista Pirkko Saisio. Toki esityksessä kuullaan myös slaavilaista haikeutta, mutta minuun kolahti eniten lähes punkhenkinen ”Mutsi mä diggaan huijarii”, jossa vedotaan Anna Politkovskajaan ja jossa Putin sekä Medvedevkin saavat kuulla kunniansa.

Sopivan mittainen esitys sai yleisöltä raivokkaat aplodit ja encorekin kuultiin. Ehkä tämä todistaa jotakin kansojemme samantyylisestä mielenlaadusta ja solidaarisuuden tunteesta, etenkin kun siirrytään Gazprom-putkien pohdisnnoista tavallisen, sorretun kansan pariin. Kokemus on yhteinen. Onneksi olkoon Kaupunginteatterille komeasta ja ajatuksia herättävästä musiikkiruiskeestä.