Arvio: Pariisin kukko
Hanni Maula – Ilta-Sanomat – 13.11.2003
Kepeää flirttiä ja perheen
piinaa
piinaa
Helsingin Kaupunginteatteri herätti henkiin
Georges Feydeaun klassikkofarssin Pariisin kukon.
Frej Lindqvistin ohjaama näytelmä raahaa katsojan vuosisadan
vaihteen Pariisiin keskelle hienostopiirien värikästä
parinvaihtokarkeloa.
Georges Feydeaun klassikkofarssin Pariisin kukon.
Frej Lindqvistin ohjaama näytelmä raahaa katsojan vuosisadan
vaihteen Pariisiin keskelle hienostopiirien värikästä
parinvaihtokarkeloa.
Sara
Paavolainen on hyveellinen rouva, jonka moraali on järkkymätön. Hän
suostuu syöksymään nuoren rakastajansa (Sami Uotila)
sänkyyn vasta, kun on saanut todisteita miehensä (Asko Sarkola)
uskottomuudesta. Myös miehen ystävä (Risto Kaskilahti) vonkaa
etäistä rouvaa. Paikalle purjehtii myös englantilainen miehennielijä (Miitta
Sorvali) ja sekalainen seurakunta muita himokkaita ja hassuja
hahmoja.
Paavolainen on hyveellinen rouva, jonka moraali on järkkymätön. Hän
suostuu syöksymään nuoren rakastajansa (Sami Uotila)
sänkyyn vasta, kun on saanut todisteita miehensä (Asko Sarkola)
uskottomuudesta. Myös miehen ystävä (Risto Kaskilahti) vonkaa
etäistä rouvaa. Paikalle purjehtii myös englantilainen miehennielijä (Miitta
Sorvali) ja sekalainen seurakunta muita himokkaita ja hassuja
hahmoja.
Pariisin kukon tahti
paranee loppua kohden. Varsinkin Asko Sarkolan esittämä hämmentynyt herrasmies,
Sami Uotilan naismainen gigolo ja Miitta Sorvalin kolho seireeni nostavat hymyn
huomaamatta huulille.
paranee loppua kohden. Varsinkin Asko Sarkolan esittämä hämmentynyt herrasmies,
Sami Uotilan naismainen gigolo ja Miitta Sorvalin kolho seireeni nostavat hymyn
huomaamatta huulille.