Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Pariisin kukko

Marja Kuparinen – Kirkko ja Kaupunki – 19.11.2003

Eläköön nauru

Parin minuutin nauru vastaa kuulemma  45
minuutin täydellistä rentoutusta. Siksiköhän ihminen tuntuu liki uudesti
syntyneeltä ja energiseltä  saatuaan kunnon tilaisuuden huumoriin ja
nauruun? Maassa järjestetään jopa naurukoulutusta, jotta elämä
kevenisi.

     Kaupunginteatterin
Georges Feydeaun Pariisin kukko vastaa silloin monen
tunnin rentoutusta, varsinkin sen kaksi ensimmäistä näytöstä. On autuasta, kun
saa olla huolehtimatta siitä, mitä näyttämöllä tapahtuu, irrottaa otteen
järkevästä itsestään ja antautua.

     Farssi on vaativa
taitolaji, jossa hulvattomien tilanteiden ajoituksen on osuttava täsmälleen
nappiinsa, muuten esitystä on piinallista seurata. Mutta kun kaikki pelaa,
juonen syvällisyydellä ei ole väliä. Katsoja rakentaa tarinan käänteet ja
tunteet omassa päässään vieläkin pidemmälle kuin ne näyttämöllä tapahtuvat – ja
nauttii.

     Pariisin kukossa loistavat
monen tähdet, mutta Miitta Sorvali on loistava hävyttömästi
haluavana brittiviettelijättärenä. Mikä nainen!

     1700-luvulla elänyt
ranskalainen filosofi Sébastien Chamfort tuumasi: ”Kaikista
päivistä on eniten hukkaan kulunut se, jolloin ei ole nauranut.”

     Olkaa hyvät.