Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Risto Räppääjä ja villi kone

Heidi Temmes – Länsi-Savo – 07.04.2009

RÄPPÄÄJÄ RYSÄYTTÄÄ RIEMUN

KYLLÄHÄN TÄMÄN tietää jo ennakkoon: kun dramaturgian takana on komiikan riemumaisterisisarukset, ei ilakoinnilla ole kattoa eikä määrämittaa. Nopolat tekevät sen taas: Risto Räppääjä ja villi kone on niin hyvää lastenteatteria, ettei melkein sanotuksi saa.
Mutta kunnia ei mene ainoastaan näille Mansen maamme kulttuurihistorialle lahjoittamille kirjailijahelmille, vaan kaupunginteatterin koko ensamblelle.

Katja Krohnin ohjaus on hauska, oivaltava ja nerokas. Kun Risto-parka addiktoituu tietokonemaailman räiskintäpeleihin, näyttämölle ilmestyy mitä ällistyttävimpiä, mutta sangen tutunoloisia muskelimiehiä ja örkkejä, jotka liikkuvat kuin kuumassa rasvassa paistetut teknokraatit: jäykästi ja nykivästi.
Ilmeisen hienoa työtä on tehnyt myös koreografi Sari Haapamäki. Nyt ei nimittäin vain räpätä, vaan mukana on pehmopurkkaakin, ja Risto saa väistyä hetkeksi Nellin sydämestä söpön kivalaulaja Ville Pyryn viedessä hänen paikkansa.

KAIKKEIN ILOISINTA on katsoa aurinkoisen energisiä näyttelijöitä. Fyysisesti aivan kevyistä rooleista ei liene kysymys. Näyttämöllä riittää juoksua, tanssia, uintia ja taistoa ihan hengästykseen asti. Ja silti säilyy se ihmeellinen nopolalainen rauha, jossa köyhät ritarit, letut ja Jane Austenin kirjat tuovat onnen.

Paavo Kerosuo on hämmästyttävä Risto Räppääjä, jonka olemus muuttuu tietokononepelien myötä runoilijasta pizzoja ahmivaksi nörtiksi ja taas kivapopparin kautta takaisin omaksi mukavaksi itsekseen.
Annu Valosen Rauha-täti ei voisi olla hurmaavampi – eikä todellakaan ole ihme, että Santeri Kinnusen äärimmäisen lennokas ja notkealanteinen Lennart Lindberg ei voi vastustaa tämän viehättävän naisen ajatonta charmia. Sanna-June Hyden Nelli on suloinen ja kohtalokas samaan aikaan.

KUN NÄYTTÄMÖKUVA kokonaisuutenakin toimii ja Rantalan musiikki vie tarinaa letkeästi eteenpäin, on näyttämön väripaletti valmis ja niin lapset kuin aikuiskatsojatkin tyytyväisiä. Tässä on meille kaikille osoittelematonta kasvatusteatteria, joka ei heiluttele moraalin sormea, mutta jonka sanoma tulee kaikille selväksi.

Nopoloiden tarjoama maailma ei tyydy kompromisseihin: piuhat on kerta kaikkiaan otettava pois sellaisilta kakaroilta ja aikuisilta, jotka eivät näe, että todellisuus on konetta parempaa viihdettä.
Ja sukupuolijaottelukin on selvä. Naiset ovat järkeviä, miehet pölkkypäitä. Siksi maailman pelastus ei ole tietokoneruudun voimamiesten kourissa, vaan feminiinien kätten suojassa.