Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Sydänmaa

Marjut Salama – Kalliolainen.com – 15.09.2005

SYDÄNMAA ON TÖRKEÄN HYVÄ!


Aavelaulu onnistui. Katsomossa naurettiin ja aidoin kyynelein itkettiin. SYDÄNMAA on pitkästä aikaa jotain täysin erilaista ja puhuttelevaa. Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilan ensi-ilta 15.9 jää mieleen vielä aplodien vaiennuttuakin.

Ilma oli sakeanaan 70-luvun Kom-teatterinomaista tunnelmaa ja “jussikylätaskumaista” aatteellista tarinankerrontaa.

Ensi-illan jälkeen yleisö taputti, jymisti lattiaa ja kutsui näyttelijät ja muun tekijäporukan yhä uudelleen näyttämölle. Hämmentyneen näköinen näytelmän kirjoittaja Ari-Pekka Lahti otti suosionosoitukset epäuskoisen vaatimattomana vastaan. Hän ansaisitsi kyllä jokaisen aplodin, samoin kuin koko muu tekijäporukkakin. Lahden neljän sukupolven kronikka on löytänyt yleisönsä.

Ohjaaja Heidi Räsänen oli onnistunut hyvää paremmin työssään ja käsittämättömään suoritukseen ylsi myös Laura Birn cp-vammaisena tyttärenä. Birn on uusi teatterinäyttämöllä, mutta untuvikolta hän ei vaikuttanut raastavasti ja rakastettavasti esittämässään roolissa.

Esitys oli täynnä naurua ja itkua, kuten pitää olla elämänkin.
Allekirjoittaneeseen hämäläisten punakaartilaisten jälkeläiseen kolahti kovaa pohjanmaalainen aatteellisuus.

Unenomainen tarina liikkui ajassa eestaas vuodesta 1918 vuoteen 2004. Ollako hereillä, vai unessa, mukana vai ulkopuolella? Ajan liikeen lisäksi liikuttiin myös paikasta toiseen: Kokkolasta Helsinkiin. Tai ne liikkuivat, jotka ”pääsivät”.
Näytelmäksi erikoinen toteutus kertakaikkiaan ja kaukana teatterin perinteisestä “näyttämökerronnasta”. Monologit seurasivat toistaan ja kuvaelmat tukivat niitä, lyöden kättä seuraavalle monologille. Puvustus ja lavastus täydellisen sopivia kokonaisuuteen. Samoin musiikki.

Kerrankin täytyy todeta, että käsiohjelma on paikallaan tässä näytelmässä. Se on siis syytä ostaa ja lukea ennen esityksen alkua. Taustatieto tunnelman luomikseksi ei ole pahitteeksi. Vaikka kyllä fiilikseen pääsee mukaan kylmiltäänkin.

Se pistää edelleen ihmettelemään, kuinka niin nuori kirjailija kuin A-P Lahti on, voi kirjoittaa niin kypsää ja täyttä tekstiä, vailla suurempia kliseitä tai itsestäänselvyyksiä? Tunnelataus ja ihmisen ymmärtäminen on niin syvää, ettei yhtään ihmettele, että katsomossa kuului nyyhkykystä ja itkun tyrskähdyksiä tunteikkaimmissa kohdissa. Eikä kyse ollut pitkästymisen parusta.

Roolihenkilöiden traaginen koomillisuus oli arkisen uskottavaa. Korutonta. Oikeita ihmisiä oikeine tunteineen. Tai tunteettomuuksineen.
Suurinta aatteiden paloa ja täyttä aatteettomuutta. Omantunnontuskia ja elämännälkää.
Ei voi muuta sanoa, kuin että tämä absurdin ravisteleva näytelmä oli ilo nähdä.

Heidi Heralan esittämä äiti on todentuntuinen ahdistavan uskonnollisuuden kasvatti, jota vielä epäonninen avioliitto on runnellut. Kun hän toteaa koruttomasti uudesta onnestaan “isok..päisen” romukauppiaan rinnalla että:” Romukauppias on mies, joka osaa antaa arvoa vielä vanhallekin tavaralle”, toivoo todella, että niin on!

Taas Martti Suosalon rooli rapajuoppona isänä kulkee näytelmässä kehän kohtalaisen elämänintoisesta jalkapalloilijasta aina kentän toiselle laidalle: sairaaseen, vanhaan, yksinäiseen ja katkeraan juoppoon.
Ja nämäkin molemmat roolit ovat huomattavasti enemmän täynnä elämän syvää ymmärrystä, kuin osoittelevaa karsinointia.

Jari Pehkosen ja Aku Hirviniemen monet roolit ( romukauppias, opettaja, pomo, minkkitarhaajan poika, naapurin rouva, papit, sotilaat ) olivat suorastaan hekumallisen herkullisia.

Jarkko Rantanen kommunistinen isoisä oli sympaattinen pappa ja Jarkko Lahti, perheen poikana ja kertojana tuntui olevan persoonallisesti läsnä jokaisessa sanassaan ja ilmeessään.

Näytelmän jokainen rooli on niin täynnä nyansseja ja ne on kirjoitettu ja näytelty niin hyvin, että olisi piinaavan pitkällinen työ ruotia niitä arvosteluntapaiseksi sanaviidakoksi.

Lipun hinnan tuskin kukaan sen ostaja katsoo menneen hukkaan tässä näytelmässä, joten kannattaa kuunnella ja katsella itse tämä aavelaulu. Ja itkeä ja nauraa.