Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Sydänmaa

Olli Seppälä – Kotimaa – 2005/38

SUKUPOLVIEN TAAKKAA PURKAMASSA


Tampereen teatterissa on ohjelmistossa Leea Klemolan näytelmä Kokkola. Helsingin kaupunginteatterin näytelmässä Sydänmaa ollaan myös Kokkolassa ja puhutaan läpi näytelmän kokkolanmurretta.

Ari-Pekka Lahden kirjoittama Sydämaa ei kuitenkaan ole niinkään kokkolalaisuuden analyysi kuin koskettava kertomus yhden suvun vaiheista ja sukupolvien ketjun tiukasta otteesta. Heidi Räsäsen Pasilan näyttämölle tekemä ohjaus leikittelee komedialla, mutta antaa tunteille tilaa. Sydänmaa on harvinaisen vilpitöntä teatteria, kohti tulevaa, katsojaa suoraan puhuttelevaa.

Laura Birnin esittämä cp-vammainen ”kaunis mutta tyhmä sisko” on hieno ja koskettava roolityö. Katsojan myötätunto on tytön puolella ja kauhu suuri, kun hän avioituu sadistisen minkkitarhan omistajan kanssa.

Heidi Heralan esittämä uskovainen äiti löytää uuden aistillisen onnen romukauppiaan asuntovaunusta. Martti Suosalon isä on entinen Kokkolan paras jalkapalloilija, nykyinen rapajuoppo. Mutta lopun kohtauksessa isä istuu tyttärensä häissä tapapenkissä rappioalkoholistina ja poika (Jarkko Lahti) pyytää suoraan katsojilta armoa isälleen. Armo tulee, mutta sen tuo päällekäyvä saarnamies.

Myös poika etsii armoa ja vapautusta uskonnollisesta kokouksesta. Pojasta manataan paha ulos ja se lähteekin huutaen.

Pohjalaista mielenmaisemaa hyödyntävä kuvakieli tuntuu väittävän, että sukupolvien pahoista kehistä pääsee irti vain vapauttavan kokemuksen avulla. Näytelmässä kokemus on ainakin muodollisesti uskonnollinen.

Rohkea ja koskettava näytelmä. Siinä on mukana teatterin taikaa ja tarinan kertomisen pakkoa. Niin pitää ollakin.