Arvio: Kuilu
Lampela osaa kuvata onttouden
Pasi Lampela on vedossa. Näytelmäkirjailija-ohjaaja toi juuri uutuutensa Kuilu Helsingin Kaupunginteatterin Studio Elsaan, ja tänä syksynä häneltä julkaistiin myös novellikokoelma Kuolemansairauksia (WSOY).
Lampelan Geneve (2007) käsitteli edellisen nousukauden jälkeensä jättämien kasinorikastuneiden vääryydellä hankittua vaurautta ja elämän onttoutta.
Kuilussa ollaan jälleen koleassa komeudessa. Taloudellista menestystä on, mutta perheen jokainen jäsen voi niin pahoin ja on jotain niin muuta kuin teennäinen kuorensa, että sitä on suorastaan herkullista katsoa.
Ulkomailla juristiksi valmistunut tytär Miia (loistava Anna-Maija Tuokko) palaa pinnalta koreaan mutta sisältä mätään kotiinsa. Yhden illan ja yön aikana hän pakottaa koko perheen paljastuksiin. Äiti (Satu Silvo) joutuu kertomaan, kuka on Miian isä. Samoin selviää, miksi lahjakas isoveli Jani (Sami Hokkanen) on menettänyt mielenterveytensä ja otteensa elämästä.
Yö on piinaava, kun julkisivu varisee kerros kerrokselta. Äidin miehen Antin roolissa häikäisee Oskari Katajisto. Hän on härski hauskanpitäjä, jonka lipevän kuoren alla on teräksenkova hyväksikäyttäjä.