Arvio: Maija Poppanen
Maija Poppanen tuo taian Kaupunginteatteriin
Julian Fellowsin käsikirjoittama versio P.L. Traversin Maija Poppasesta saa Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön muuttumaan satumaaksi, jossa kaikki on mahdollista.
Katariina Kirjavaisen loisteliaissa lavasteissa sattuu ja tapahtuu paljon. Maija Poppanen saa katsojan jälleen uskomaan, että teatterissa todella on taikaa. Pelkäksi temppuiluksi esitys ei silti mene.
Maija Poppanen on näytelmä, jonka tarina kantaa. Oman osansa tähän tuo sekin, että alkuperäinen tarina ja elokuvaversio ovat monille ikäluokille sangen tuttuja. Alkuun kuitenkin tuntuu siltä, että tarina ei oikein jäsenny. Kaikkea on päällekkäin niin kamalasti, että itse tarina uhkaa jäädä alle. Viimeistään puoliajan jälkeen Maija Poppanen alkaa kuitenkin viedä katsojaa jopa siinä määrin, että näytelmän loppumista pelkää.
Vakuuttavat hahmot
Hans Berndtssonin ohjaama Maija Poppanen todella herättää satukirjojen hahmot henkiin.
Emmi Kangas muuntuu niin Maija Poppasmaiseksi, että omasta mielikuvastaan kiinni pitäminen käy haastavaksi. Tuukka Leppäsen Perttu on ehdottoman sympaattinen hahmo. Leppäsen laulua kuuntelee erittäin mielellään, mutta samalla ei voi olla ihmettelemättä hänen fysiikkaansa. Leppänen tanssii, laulaa ja kiipeilee pitkin seiniä samanaikaisesti ja näennäisen helposti.
Suurimman riemastuksen kuitenkin tarjoaa Riitta Havukainen, jonka Neiti Anttonen on aivan kammottava. Havukainen suorastaan herkuttelee hahmonsa iljettävillä piirteillä saaden katsojan kiemurtelemaan. Eero Saarisen näyttelemä Yrjö Pankkikin saa ensimmäiset lämpimät piirteensä, kun vanha lastenhoitaja Havukaisen hahmossa saapuu taloon. Saarisen hahmo onkin koko näytelmän alkupuolen suorastaan luotaantyöntävä, kuten tarinaan kuuluu.
Myös lapsinäyttelijät Alvari Stenbäck ja Katariina Rekola suoriutuvat hyvin suuresta urakastaan.
Koreografi Rebecca Evanne liikuttaa esiintyjiä lavalla sellaisella tahdilla, ettei silmä millään kykene seuraamaan kaikkea, mitä näyttämöllä tapahtuu. Tämän vuoksi koreografiakin tarjoaa monta yllätyksellistä ja taiantäyteistä kohtausta.
Musiikillisesti Maija Poppanen toimii hyvin. Laulaminen luonnistuu kaikilta näyttelijöiltä ja joukkokohtauksissa on sellaista musiikin ja liikkumisen riemua, joka ei aina musikaalinkaan kohdalla ole itsestäänselvyys. Emmi Kangas ja Vilma Pankkia näyttelevä Tove Wingren saavat paikoittain laulullaan aikaan kylmät väreet katsojalle – positiivisessa mielessä.
Laulut ovat kääntyneet kauniisti suomen kielelle, eikä sanoma jää epäsälväksi. Lopulta Maija Poppanen on ajaton tarina lapsista ja vanhemmista sekä siitä mitä perhe todella merkitsee.
Mikään pienten lasten näytelmä Maija Poppanen ei ole. Liki kolmituntisen näytelmän meno käy liian vauhdikkaaksi ja jännittäväksi ihan pienimmille.