Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Maija Poppanen

Kaarina Naski – Länsi-Uusimaa – 17.08.2009

Omaperäinen lastenhoitaja
tuo Poppasen Maija!

Helsingin Kaupunginteatterin syysohjelmisto käynnistyi Poppas-sävelin. Koko perheen musikaali on odotettu tapahtuma. Se myös vastaa huutoihin ja epäilemättä tulee keräämään kerta toisensa jälkeen täydet salit. Ennen muuta se vetoaa loistavalla ylöspanolla, eläytyvällä orkesterilla sekä satua ja leikkiä pursuvalla ensemblella. Joukkokohtausten voima on parhaimmillaan pitelemätön eikä vähiten erinomaisen tanssiryhmän ansiosta.

XXXXX

Verrattaessa teatteria ja elokuvaa tarinaniskijöinä jää ensinmainittu usein kakkoseksi. Niinpä kannattaakin kulkea kokonaan toista polkua.
Maija Poppanen on kirjallisuudesta kuoriutunut toivelastenhoitaja, taikurien sukua, kasvattaa sekä lapset että vanhemmat, on terveesti ylpeä ammattitaidostaan ja näyttää esimerkillään, että itsetunto on hyvästä itsekkyys pahasta, että piittaamattomuus on usein samaa kuin vapaa kasvatus ja että kurikin maistuu paremmalta jos siihen sekoittaa tilkan makeeta. Maija suosittelee jokaiselle lentämistä, tosin vain kevyen kaavan mukaan – mielikuvituksen siivin.

XXXXX

Emmi Kangas on kaunis, sirosti liikkuva ja heleästi laulava Maija, joka osaa taitavasti poimia polun varrelta myös huumorin marjat. Hauskana vastavoimana keskeisessä episodissa lastenhoitajahirmuna nähdään Riitta Havukainen, joka ottaa – yhtä rehevine äänineen kuin olemuksineen – näyttämöltä hänelle itsestäänselvästi kuuluvan tilan. Tarinan ”riiviöt” Anna ja Mikko Pankki nähdään sesongin mittaan useina tulkintoina, ensi-iltamiehityksessä reippaat Nelli Matula ja Akseli Ferrand.
Maija Poppasen parivaljakkona Perttuna salskea Tuukka Leppänen omaa niin ikään oikeata musikaaliainesta, samoin kuin keittiön puolella hääräävät topakka Ursula Salo sekä notkeasti hullutteleva Antti Lang. Heikki Sankari pankinjohtajana on niin ikään mainio, ja pankkisalikohtaukset kokonaisuudessaan jäävät mieleen linjakkaasti laadittuina ja toteutettuina.
Lavastukset ovat moninkertaisesti enemmän kuin pelkkää kuvitusta oltiinpa sitten kupolin tai tähtitaivaan alla taikka kattojen yllä, nokisutarien maailmassa. Kekseliäisyyttä ei puutu, ja toimivia yksityiskohtia on paljon.

XXXXX

Jotkut episodit olisivat olleet vielä parempia jollei niitä olisi turhaan pitkitetty, viipyvyydessä on tehonsa mutta myös vaaransa.
Musikaaleille tyypillisesti myös Maija Poppasessa on paikoin liiankin naiivia sanomallista asettelua esimerkkinä muutosta kaipaavat perheen sisäiset valtasuhteet. Mutta sadussa ei liene pahaksi vanhojenkaan eväiden syöminen. Ehkei sitä ole myöskään pelon päästäminen lähelle, noidat ja oudot oliothan ovat tarujen vakioainesta. Tämän soisi kuitenkin olevan vain hetkellistä ja päätyvän turvallisuuden tunteen palauttamiseen – vaikkapa naurulla valelemalla.
Musiikki kuitenkin tulee oikeasti lähelle, ja tutut melodiat sytyttävät useita kertoja katsomon rytmikkäisiin aplodeihin. Nopea tempo ja tanssijain ”vieterijalat”ovat niin pienten kuin isojen katsojien mieleen.