Saavutettavuustyökalut

Arvio: Maija Poppanen

Marja-Terttu Yli-Sirniö – Seura – 34/2009

Maija Poppanen, hyvän lähettiläs

Chim-chim-cheri on yksi Maija Poppas -musikaalin ihanista melodioista.

Hyvä tarina kestää aikaa ja sellainen on myös Helsingin kaupunginteatterin uutuusmusikaali Maija Poppanen.

Musikaalin ohjannut ruotsalainen Hans Berndtsson näkee tarinassa – aivan oikein – paljon yhteyksiä meidän aikaamme.

Pankin perheessä moni asia on vinksallaan. Lapset Anna ja Mikko ovat hankalia, Vilma-äiti on yksinäinen ja Yrjö-isä omistautunut työlleen. Kaikki muuttuu, kun perheeseen palkataan uusi lastenhoitaja, Maija Poppanen. Hän on omanarvontuntoinen, oikeudenmukainen, rohkea ja salaperäinen.

Maija Poppanen ihastuttaa musiikilla, taiturimaisilla tansseilla, akrobatialla ja taikuudella, joka ällistyttää aikuistakin katsojaa. Kun Maija lopussa poistuu näyttämöltä, on se jotain unohtumatonta.

Emmi Kangas on sormenpäitään myöten Maija Poppanen ja Tuukka Leppänen Perttuna osuu nappiin. Pienemmissä rooleissa Ursula Salo (Elli-rouva), Antti Lang (Ropponen) ja Unto Nuora (Neleus) ovat erinomaisia.

Esitys kestää lähes kolme tuntia. Etukäteen on hyvä miettiä, minkä ikäinen lapsi jaksaa sen katsoa.