Arvio: Maija Poppanen
Tuulen tuomaa
Sateenvarjolla leijuvan Maija Poppasen tarinan kirjoittanut salaperäinen P.L. Travers syntyi Australiassa vuonna 1899 Helen Lyndon Goff -nimisenä. Hän eli pitkän ja traagisen elämän, mutta halusi kirjailijana tarjota ihmisille uskoa parempaan tulevaisuuteen. Hänen luomansa hurmaava supernanny ei ole vain mikä tahansa ongelmaperheen pelastaja vaan paljon enemmän. Hän on ”täydellinen”, kuten hän laulaa ironisella ja itsevarmalla tavalla. Maijan resepti on yksinkertainen: järjestystä, iloisia yllätyksiä ja rakkautta. Hänelle mikään ei ole mahdotonta; pitää vain kurkottaa katoille ja tähtiin. Asiat hoituvat ja hyvät ihmiset selviytyvät.
Ohjaaja Hans Berndtsson työryhmineen tarjoaa ammattimaisesti rakennetun musikaalipaketin, joka ei jätä minkään ikäistä katsojaa kylmäksi. Tekijät kunnioittavat klassikkokohdettaan, mutta eivät tyydy keskitasoon – tutut laulut lauletaan hyvin, roolit vedetään loistavasti (esimerkiksi Riitta Havukaisen hykerryttävä Neiti Anttonen) ja lavastusratkaisut sekä taikatemput ovat kekseliään riemastuttavia.
Tunnustan lapsenmielisyyteni. Olin täysillä mukana, herkistyin, ihastuin, ihmettelin ja nautin suunnattomasti. Kotimatkalla hyräilin simseriitä ja hyppelin kuin pikkutyttö. Vielä seuraavanakin päivänä jaksoin uskoa unelmiin. Kyseessä on ehkä paras Helsingissä näkemäni musikaali.