Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: hardcore humppa

Sara Nyberg – Skenet.fi – 10.09.2009

HARDCORE HUMPPA

Helsinki Dance Company sykähdyttää fyysisellä läsnäolollaan Kimmo Pohjosen säveltämän musiikin tahdissa.

Elämän humppa on kovaa, raskasta ja täynnä rakkaushuolia. Silti ei pidä lannistua, vaan iskeä uutta matoa koukkuun. Eivätkä Helsinki Dance Companyn tanssijat humppaa, vaan tanssivat kuin viimeistä päivää.

Koreografi Harri Kuorelahti on ryhmän entinen tanssija ja tuntuu nyt palanneen aikaan, jolloin oli itse mukana, erityisesti Kenneth Kvarnströmin ollessa johtajana. Näyttämö on tanssiryhmän harjoitussali, jossa keskinäisen höpötyksen välissä tehdään vaativia tanssillisia osioita. Ne ovat täynnä nostoja, tanssia toinen toiseen luottaen ja samaa tahtia hengittäen. Liike on fyysistä ja tilaa kokonaisvaltaisesti käyttävää. Kaikki nostavat kaikkia.

Liikkeiden vaativuutta korostetaan kohtausten jälkeen puuskuttamalla nelinkontin. Äänet kuuluvat vahvoina, sillä jokainen tanssija on mikitetty.

Varsinaisesta puheesta vastaa näyttelijä Leena Rapola, joka sulautuu osaksi liikkuvaa ryhmää varsin mallikelpoisesti. Rapola listaa lakonisesti arjen asioita: Facebook. Avoliitto. Avioliitto. ja niin edelleen. Harjoitukset, tanssiammatin kovuus ja arki nousevat esiin.

Teoksen varsinaiseksi aiheeksi Kuorelahti kertoo ohjelmalehtisessä läsnäolon, ja kyllä tanssijat ovat liikkuessaan läsnä. Sen sijaan luetteloidut sanat kuulostavat ilmassa leijuvilta ajatuksilta, joita miettiessä ihminen ei ole läsnä siinä tilassa, jossa fyysisesti on. Samanlainen mielikuva tulee, kun Rapola lukee rakkaussuruissa kirjoitetun kirjeen entiselle rakastetulle.

Tanssijat Mikko Lampinen, Jenni-Elina Lehto, Kai Lähdesmäki, Valtteri Raekallio, Inka Tiitinen ja varamiehityksestä ensi-iltaan hypännyt Laura Vesterinen tanssivat yhteen kuin samaa ajatusta miettien. Tälle ryhmälle voi koreografi antaa mitä tahansa liikkeeseen liittyvää materiaalia, ja he tekevät siitä vaikuttavan esityksen. Tanssin fyysisyys ja ammattitanssijan automaattisesti vahva läsnäolo saa kaiken näyttämään hienolta.

Kimmo Pohjosen musiikki on muuntuvaista, tanssia tukevaa ja eteenpäin vievää. Pohjosen kanssa nauhalla soittavat Samuli Kosminen ja Sami Kuoppamäki. Upean yksinkertaisen lavastuksen on luonut Antti Rehtijärvi. Katossa roikkuu suuri pyöreä lampunvarjostin. Se heijastaa valoa ja muotoja ja toimii jopa videoscreeninä. Videokuva näkyy negatiivina, elämän varjokuvana.