Saavutettavuustyökalut

Arvio: Vaavin salattu elämä

Anni-Helena Leppälä – Kansan Uutiset – 14.09.2009

Taapertamisen ytimessä

Taina Mäki-Ison ohjaama Vaavin salattu elämä, on riemastuttavaa katsottavaa niin lapsille kuin aikuisillekin.

Vaavin salattu elämä väläyttelee niitä kohtauksia, jotka jokaisen vanhemman muistiin ovat varmasti pureutuneet. Valojen rämpytystä, uhkarohkeaa kiipeilyä, mahdollisimman salaa ja hiljaa hiippailua ja tietenkin imurin pelkäämistä. Samalla näytelmä kuitenkin avaa ovensa myös taaperon mielikuvitusmaailmaan, jossa hän on jo iso ja osaa vaikka mitä. Niinpä vaavilla on kaiken muun ohella myös eräänlainen aikuisrooli, joka lapsikatsojien reaktioiden perusteella on vähintäänkin realistinen.

Pertti Koivula vaavina on aivan uskomaton. Eleet, ilmeet, liikkeet ja ääntely ovat kuin suoraan taaperoikäiseltä. Siinä missä aikuinen ihastelee Koivulan roolisuoritusta ja naurahtelee vaippapyllyn hetkutukselle eläytyy lapsikatsoja nimenomaan siihen lapseen, joka Koivulan hahmossa näyttämöllä taapertaa. Sari Haapamäen rooliksi jää lähinnä tukea Koivulan hahmoa.

Heidi Granberg on luonut pienen näyttämön lämpiöön pieneen tilaan hyvän sulautuvat lavasteet. Lavasteiden moninaisuus ja valaistus luovat toimivan ja muuttuvan miljöön Vaavin salatulle elämälle.