Arvio: Vaavin salattu elämä
VAAVIN SALATTU ELÄMÄ Kaupunginteatterissa
Kun aamuäreänä hiippailin Kaupunginteatterin lämpiön aamuiseen lastennäytäntöön, en arvannut että yksi mies saisi minut niin hyvälle tuulelle, niin pirteäksi ja niin äkkiä.
Mutta PERTTI KOIVULA pystyi siihen kaikkeen.
En tiedä minkälainen treenaaja hänellä on ollut valmistautumisprosessissa tähän rooliin VAAVINA, mutta se on ainakin varmaa, että treenaus on onnistunut.Rooli on varmaan ”pienin” KOIVULAn kohdalle sattuneista, sillä hän esittää vain puolitoistavuotiasta VAAVIA, mutta roolin ”pienuudesta” huolimatta, esitys on ”iso” ja onnistuneen riemullinen.Oikeastaan on täysin pöhköä sanoa, että KOIVULA ”esittää” VAAVIA, koska KOIVULA ”on” VAAVI.
Katsomollinen tarhaikäisiä eläytyy autuaana seuraamaan, mitä tämä vauva hommaa. Ja vain yksi, aikuisena varmaan hyvin rationaaliseksi naiseksi kasvava pikkutyttö, hokee kuiskaten näytöksen alussa ” Ei tuo voi olla Vaavi, sehän on Vaavin isi!” Mutta kun VAAVIN salatun elämän seuraaminen etenee, tämäkin hokema vaikenee ja tyttö seuraa muiden lailla silmä kovana, mitä VAAVI keksii puuhata.Tarinassa lähdetään siitä, että kekseliäs, mutta vielä vähän kielelliseltä ilmaisultaan vajaahko VAAVI herää pinnasängyssään tavalliseen tapaansa kello 4.
Ensin hän aikoo ellintuskissaan herättää äidin ja isän, mutta hoksaapa sitten, että aamu on paljon jännempi, kun ensin vähän seikkailee itse.
Musiikkia kuunnellen, kiipeillen ja imuria vältellen aamusta tulee sisällökäs ja välillä maistuu sapuska kissankupista ja tapaaminen lehdenjakajan ja poliisinkin kanssa.Tulkkina VAAVIN ja katsojien välillä toimii SARI HAAPAMÄKI, joka myös seikkailee mukana VAAVIN aamussa, samalla esittäen näytelmän muut pienet roolit. (poliisi, lehdenjakaja, äiti)
Kokonaisuudessaan esitys on aikuisen näkökulmasta aivan liian lyhyt, sillä KOIVULAN fyysistä, eläytyvää ja sydämellistä esiintymistä katsoisi kyllä paljonkin pidempään.
Alle kouluikäisen mielestä varmaan 40 min esitys on ihan nappi. Pitkästyneitä ilmeitä ei näy ja eläytyminen on melkein yhtä fyysistä, kuin KOIVULAnkin.VAAVIN SALATTU ELÄMÄ on lavastukseltaankin kekseliästä, pienimuotoista ja helposti liikuteltavaa. Katsomossa kolmen istumavaihtoehdon toteutuskin on toimiva.
Periaatteessa ainakin. Ennen esitystä vahtimestari tulee selkeällä suomenkielellä kertomaan, että toivomus on, että aikuiset istuisivat rakennetun katsomon takaosassa nojatuoleilla, lapset siinä edessä matalilla penkeillä, tai kolmantena vaihtoehtona lapsille tarjoutuu myös rötköttäminen näyttämön eteen asetetuilla patjoilla. Suurin osa katsojista toimikin toivotulla tavalla, mutta aina on joukossa joku, jonka maailman täyttää vain oma napa.
Kaksi iloista rouvaa lapset sylissään tunki istumaan lasten penkeille, peittäen puolelta tusinaa pikkukatsojalta näkyvyyden totaalisesti. Ainoa näkymä näille huonotuurisille selän taakse jääneille, oli rouvien alushousujen vyötärönauhan tuijottaminen.
Pari aikuista kävi huomauttamassa omanaparouville, että lapset heidän takaansa eivät nähneet enään mitään näyttämöllä tapahtuvaa. Passiivisena vastauksena ihan ystävälliseen huomautukseen oli klassinen EVVK-ilme.Mutta vaikka kanssaihmisten satunnainen suunnaton itsekeskeisyys harmittaakin, se tärkein, eli esitys on iloinen, positiivinen, hauska ja riemukas.Esitykset näyttävät olevan paikoittain loppuunmyytyjä, mutta edullisia 7€ bilettejä kannattaa tavoitella, koska tämä hyväntuulen esitys tekee ihan mukavan päivän vieläkin paremmaksi. Puhumattakaan mitä se voi tehdä ikävälle tai tylsälle päivälle: sen se voi muuttaa aurinkoiseksi KOKONAAN!Parhaiten esitys ”toimii” mielestäni kohderyhmälle 4-6 vuotiaat ja ihan isot aikuiset!PERTTI KOIVULALLE voi sanoa vaan VAAVIN omin sanoin:
”Toi toi! Pusi pusi! Tos tos!”