Arvio: Magic!
Huijaus on hurmaamisen taidetta
Nykysirkuksen taiteellisuustasoja ei Lilla Teaternin pikkujouluaikaan ajoitetussa Magic!-show’ssa tavoitella. Taikuus on siinä temppuja, jotka nivoo yhteen taikuri Robert Jägerhorn.
Jägerhornin jäät sulattava hymy voittaa kyynisimmänkin katsojan puolelleen. Se antaa myös viimeisen silauksen hämäävän kotikutoiselta näyttävälle, mutta kellosepän tarkkuudella ja hienosäädöllä rakennetulle esitykselle, jonka valmisteluun Jägerhornilla ja ohjaaja Neil Hardwickilla meni useampi vuosi.
12-vuotiaana Solmu Mäkelän opissa aloittanut Jägerhorn valmistui Teatterikorkeakoulusta 1991, mutta on keskittynyt viimeiset kymmenen vuotta pelkästään taikurin töihin. Teatteritausta antaa esitykselle paljon: karisma, huolellinen ja vivahdeherkkä tyyppien tekeminen ja ylipäätään yleisökontaktista nauttiminen eivät ole taikureille itsestäänselvyyksiä. Jägerhornilla näitä vahvuuksia riittää.
Yleisö viettää hurmaavan, kevyen ja ilkamoivan tunnin, joka pulppuaa mykkäfilmien mimiikkaa, chaplinmaista mokailutaituruutta, jännitystä ja katoamistemppuja.
Esityksen kehystarina kertoo Alfred Hitchcockin ensimmäisestä elokuvasta Number 8 (1922), joka jäi jostain syystä julkaisematta ja hävisi myös Paramountin arkistosta. Jägerhornin isoisän arkistoista on nyt löytynyt leffan piraattikopio. Hardwick jättää käsiohjelmassa vastuun tarinan todenperäisyydestä yleisölle.
Joka tapauksessa Jägerhorn esittää elokuvista pätkiä, tai ainakin yrittää esittää. Leffan maaginen tunnelma välittyy, vaikkei ehkä ihan perinteisimmässä muodossa.