Arvio: Lokki
p.p1 {margin: 0.0px 0.0px 5.0px 0.0px; line-height: 29.0px; font: 27.0px Arial; color: #111111}
p.p2 {margin: 0.0px 0.0px 13.0px 0.0px; line-height: 17.0px; font: 14.0px Arial; color: #111111; min-height: 16.0px}
p.p3 {margin: 0.0px 0.0px 13.0px 0.0px; line-height: 17.0px; font: 14.0px Arial; color: #111111}
span.s1 {letter-spacing: -2.2px}
span.s2 {letter-spacing: 0.0px}
span.s3 {text-decoration: underline ; letter-spacing: 0.0px color: #000099}
Unelias kauhu täyttää venäläisen maiseman
Anton Tšehov: Lokki. Moskovalainen Maly-teatteri Helsingin kaupunginteatterissa. Ohjaus Juri Solomin, lavastus ja puvut Aleksandr Glazunov. Rooleissa Irina Muravjeva, Stepan Koršunov, Valeri Babjatinski, Olga Molotšnaja, Vjatšeslav Jezepov, Aleksandr Potapov, Tatjana Korotkova, Aljona Ohlupina, Juri Solomin, Jaroslav Baryšev ja Vladimir Bogin.
Ilmassa leijuu venäläisen teatterin kultahippuja, koko stanislavskilaisen näyttelijäntyön puhtaaksiviljelty historia.
Palaamme aikaan viime vuosisadan alkuun, jolloin teatteriperinne kirjoitettiin uudelleen Konstantin Stanislavskin ja Anton Tšehovin kipinöivissä kohtaamisissa.
Moskovan Taiteellisen Teatterin ovet paukkuivat, teatterissa hiottiin uutta aikaa ja tekstejä.
Ilmaisu oli kehitettävä uuden draaman ja ajan vaatimuksia vastaavaksi.
Tänä vuonna vietetään Tšehovin syntymän 150-vuotisjuhlia.
Se tietää paljon ja erilaisia tulkintoja mestarin teoksista, kokonaista muhkeaa festivaalia ja useita kansainvälisiä vierailuja.
Vierailijoihin mahtuu myös Helsingin kaupunginteatteri, joka vie Moskovaan unkarilaisen Tamás Ascherin ohjaaman huuhdotun modernin ja yhteiskunnallisissa väitteissään kirkkaan Ivanovin.
Vierailuvaihdon aloitti Moskovan vanhin teatteri, vuonna 1756 perustettu Maly-teatteri Lokillaan, josta oli kaksi loppuunmyytyä esitystä kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.
Vierailuesitys hyrisyttää. Se on nostalginen, kohtelias kumarrus varhaiselle tšehoviaaniselle teatterille. Tulkinta on kuin oppikirjasta: epookkipuvut ja lavastus, musiikki ja erityisesti ihmiskuvat.
Kaikki tapahtuu kohdallaan ja ajallaan. Ukkostaa pahaenteisesti, kuu nousee, järveltä kuuluu soittoa.
Lokin metanäytelmä, Kostjan kirjoittama uuden teatterin manifesti, peittyy rikkihuuruihin, paholaisen punaiset silmät heiluvat järvimaisemaa vasten.
Tulkinta on niin klassinen, ettei katsojan rauhaa häiritse mikään. Kiitos Jukka Voutilaisen ja Katja Tervon sujuvan simultaanitulkkauksen, katsoja voi nojautua taaksepäin, antaa tekstin virrata ja ajatella, miten nerokas kirjailija ja ihmistuntija Tšehov olikaan.
Juuri noinhan se elämässäkin menee. Ihminen, joka tahtoi, lakkasi tahtomasta ja tukahdutti itsensä väistyvälle aikakaudelle, vaikka uusi jo rymisti sisään ovista ja ikkunoista.
Malyn esitys on täydellinen omassa genressään. Aistikas, mutta näennäisen kiihkoton, tyylikäs ja rikkumaton. Hajoavat ihmiset eivät kolise tai rätise, eivät edes alati vääriin kohteisiin rakastuneet raukat. He vähän kyynelehtivät. Siinä kaikki.
Tulitikun raapaisu kertoo kaiken, jos katsoo tarkkaan esityksen alaviitteitä. Syttyy, ei syty. Rakastaa, ei rakasta.
Diivanäyttelijätär Arkadinan kompleksinen suhde poikaansa Kostjaan ilmaistaan karmealla eleellä. Itsemurhaa yrittäneen poikansa pääsidettä vaihtanut äiti niistää käärinliinaan.
Näyttämöllä vilisee venäläisen teatterin ja elokuvan palvottuja diivoja. Harvoin näkeekään näyttelijöitä, jotka ovat niin tietoisia itsestään. Näyttelen, siis olen.
Ensemblen ehdoton huippu on taiteessaan kauhtuvaa kirjailija Trigorinia esittävä ja myös koko esityksen ohjannut Juri Solomin.
Muistatteko yhden Akira Kurosawan hienoimmista elokuvista, Dersu Uzalan? Solomin näytteli tutkimusmatkailija, kapteeni Vladimir Arsenjevin roolin vaikuttavasti, lähes tyhjentävästi.
Nyt hän on muutamaa vuosikymmentä vanhempi, Trigoriniksi liiankin iäkäs, mutta se antaa lisäpotkua sotkuun, jonka menestyskirjailija saa aikaan vietellessään viattoman Ninan.
Toinen suuri moskovalainen tähtinäyttelijä Irina Muravjeva – tunnettu esimerkiksi elokuvasta Moskova ei usko kyyneliin – asettuu diivan rooliin kuin suuri komedienne.
Ei tarvitse ihmetellä, miksi Trigorin keskittyy salarakkaisiin.
Esityksen henkilögalleria on stanislavskilaisen teatterin kuvastoa sellaisenaan. Kun katsoo Malyn Lokkia, alkaa aivoissa virrata.
Kaikki uuden ajan Lokit alkavat liikkua suuren näyttämön pyörökoneiston tavoin, mutta vastapäivään.
Virolaisen Von Krahli -teatterin Lokki, se kuuluisa Kristian Smedsin ohjaama. Ukrainalainen kirskuva bonk- Lokki, Andriy Zholdakin provokaatio.
Pietarin Maly-teatterin ja Lev Dodinin Lokki…
Esitykset asettuvat keskinäiseen dialogiin, jossa ei vain kuiskata.
Kaikki lukemattomat vastavirran Kostjat uusine teattereineen heittyvät tähän klassiseen kuvaan. Kerrokset avautuvat kuin arkeologinen kaivaus.
Tästä on hyvä aloittaa Tšehov-juhlinta.