Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Rimakauhua rakkaudessa

Anne Siilahti – Etelä-Suomen Sanomat – 15.10.2005

RAKKAUS ON HYVÄ AIHE

Ei tarvitse olla kummoinen ennustajaeukko povatakseen studio Pasilassa Helsingissä torstaina ensi-iltansa saaneelle Rimakauhua rakkaudessa -esitykselle hyvää tulevaisuutta – ehkei kuitenkaan aivan samanlaista kuin kolme vuotta samassa paikassa loppuunmyydyille katsomoille pyörineelle Kiviä taskussa -näytelmälle.

Rimakauhua rakkaudessa -esityksen aihe on loistava: katsojien joukossa ei liene koskaan yhtään ihmistä, jonka elämää rakkaus – tai sen puute – ei olisi jotenkin koskettanut. Siinä, ja hyvissä esiintyjissä, piilee sinänsä melko säyseän lauluillan viehätys.

Esitys koostuu 21 lauluesityksestä, jotka tuovat esille rakkauden lähes koko kirjon. Aivan kaikkiin rakkauden ilmenemismuotoihin amerikkalaistekijät, säveltäjä David Shire ja laulujen sanoittaja Richard Malby Junior, eivät ole uskaltaneet edes näinä vapaamielisyyden aikoina kajota, mutta melko hyvin rakkauden kenttä tulee kartoitetuksi. Lauluissa puhutaan sen heterorakkauden lisäksi myös muun muassa isän ja pojan välisestä siteestä ja ystävyyssuhteista. Tunnelma on lämpimän humoristinen, mutta toisaalta rakkauden kipeitä tuntojakaan ei jätetä huomiotta.

Hyvät esiintyjät

Laulunumeroista toiseen kulkevassa esityksessä ei ole juonta, vaan laulut toimivat omina esityksinään. Ohjaaja Milko Lehto on saanut toisiaan seuraaviin episodeihin ryhtiä, vaikka joskus lavastukseen kuuluvia irtolaatikoita pyöritellään turhankin näppärästi.

Lauluesitysten onnistuminen lepää pitkälti hyvien esiintyjien ja tarttuvan musiikin varassa. Miss Saigon -musikaalissa aiemmin yhdessä esiintyneiden näyttelijöiden Pauliina Kiurun, Sami Hokkasen, Hanna Kailan ja Antti Timosen osaamisen puolesta ei tarvitse jännittää. Varsinkin Hanna Kailan miestä, ei ystävää etsivässä sinkkunaisessa on sitä jotain.

Sävellysten joukosta ei löydy ikivihreitä, mutta aivan tyypillisimpiä musikaalisovituksiakaan ei vain pianistin ja basistin säestämänä onneksi esitetä.

Suomentaja Hannu Leivo on onnistunut paikoitellen mukauttamaan amerikkalaiset fraasit nokkelasti Suomen oloihin, mutta joissakin kohdin tekstin suorat käännökset ovat naiveja. Toisaalta tekijät tuntuvat nähneen myös aiheen huvittavan puolen: lopussakin amorin arvaamattomuudesta jaksetaan muistuttaa kierrättämällä rakkauttaan vakuuttelevia pareja vielä kerran ympäri.