Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Rimakauhua rakkaudessa

Kaarina Naski – Länsi-Uusimaa – 22.10.2005

RIMAKAUHUA RAKKAUDESSA MUTTA EI TULKINNASSA

Huolettomasti huoliteltu. Se voisi olla eräs määrite Pasilan studion showmusikaalille Rimakauhua rakkaudessa. Ilmaisu on vahvasti positiivinen, sillä Milko Lehdon ohjauksessa esitys on rennon oloinen mutta täsmätyötä. Se vaatii laulullisesti, edellyttää tanssillisesti, poimii komiikan tarkkaan muttei usko pinnistelevään pakkohauskuuteen.

Sekä miehitykseltään että kestoltaan kyseinen showmusikaali – alun perin made in USA – tuntuu juuri oikein mitoitetulta Pasilaan. Rakkauden spagettiannos on makoisa muttei liian tuhti. Ja kohderyhmästä tulee laaja, kun siihen soljahtavat yhtä hyvin kolmikymppiset ja keski-ikäiset kuin noviisit ja seniorit.

Tarinaa kuljetetaan lauluissa, jotka suovat paljon pelivaraa tulkinnalle ja kunkin solistin persoonalliselle äänialalle. Jo itse melodiat ovat omanlaisiaan tunnetiloja, ja sanoitukset ja selkeä artikulointi takaavat sen, että kertomus täydentyy ja puhuttelee. Niin erinomainen kuin muusikkokaksikko onkin, se pysyttelee soolojen aikana joko taustalla tai rinnalla; näin syntyvä yhteistyö on kauttaaltaan ”instrumentaalista”; valppaasta vieruspelurista saadaan lisää potkua.

Tiina Peltosen ja Ville Sormusen iloinen ja kekseliäs, seksikäskin koreografia, johon tiimi ihailtavasti taipuu, on ehdoton tae onnistumiselle.

Punaisena lankana lauluissa on onnen hakeminen ja toiveikkuuden pönkittäminen niiden kohdalla, jotka ovat kerta toisensa jälkeen pettyneet ja turhautuneet.
Niissä nauretaan itselle ja muille ja trendeihin hurahtamiselle, arjelle ja riittämättömyydelle.
Elämisen vaikeus ja kipeys tulevat esille, vaikka aikaa vielä onkin. Vai onko? Kun se rientää, ja aina on kiire. Sanasto on tästä päivästä ja itsestäänselvyytenä se, että rakkaudelta ei enää edes vaadita loputonta kestämistä. Eli niin kuin vakuutetaan Hanna Kailan ja Antti Timosen hienosti tulkitsemassa laulussa Toinen kerta toden sanoo.

Herkistävä on myös Timosen sekä Sami Hokkasen ja Jukka Nykäsen sukupolvilaulu Isiä ja poikia, samoin Pauliina Kiurun Aina sama kuvio. Hokkasen soolossa Edessä uusi päivä on lystiä vetovoimaa, ja illan kohokohdaksi muodostuu Kailan riemullisesti heittäytyvä ja sävykäs rakastettuna olemisen ylistys Sain basistin. Tulkintaa tukee myös ”kohteen” vahva läsnäolo, bassossa Häkä Virtanen.