Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Rimakauhua rakkaudessa

Terttu-Elina Kalaja – Karjala – 45/2005

RIMA YLITTYY REIPPAASTI

Helsingissä Studio Pasilassa on intiimi tunnelma, kun syysuutuus, David Shiren säveltämä Rimakauhua rakkaudesta, iskee taitavasti toteutetun musiikin voimalla syysikävään. Yhtenäistä tarinaa esityksessä ei ole, vaan episodi toisensa jälkeen kuljettaa suoranaista show‘ta. Välillä on vakavaa ihmissuhdedraamaa, mutta jo pian näyttämölle hiipii veikeää ja kissamaista viekoittelua.

Ohjaaja Milko Lehdon mukaan harva prosessi on ollut niin hauska ja miellyttävä kuin Rimakauhussa. Helsingin Kaupunginteatterin kokeilusta tulikin siis taitavien näyttelijä-laulajien syyspiristys.

21 laulusta koostuva esitys kulkee nivelettömästi eteenpäin, sillä kvartetti Hanna Kaila, Katja Kiuru, Sami Hokkanen ja Antti Timonen nappaavat hurmaavasti rytmeistä kiinni. Hannu Leivon suomennokset Richard Maltbyn teksteistä ovat toimivia. Yhdeksi helmeksi nousee Sain basistin Hanna Kailan esittämänä.

Vääjäämättä tästä musikaalista tulee ajatus niin sanotusta pikkujoulunäytelmästä, mutta keveyden ja jonkin mauttomuudenkin yli kannattaa tukea tätä kokoonpanoa, jonka musiikkikoulutus kuuluu ja näyttelijäntyön notkeus näkyy. Timonen ja Hokkanen ovat Teatterikorkean musiikkilinjan kasvatteja, Pauliina Kiuru on opiskellut myös Sibelius-Akatemiassa, ja Hanna Kailalla on takanaan lauluopettajan opintoja.

Antti Timonen on tällä hetkellä yksi työllistetyimmistä näyttelijöistämme. Klassisen yksinlaulun koulutus ja tenori ovat hänen valttejaan myös teatterissa. Rimakauhun musiikkia hän kuvaa hyvin vaativaksi mutta on samalla innostunut niin, että pyyhe heiluu. Sami Hokkasen kanssa hän leikittelee, miten nuori mies kyllä jaksaa kovankin työtahdin. Mutta jaksamisen taustalla onkin suorastaan intohimo omaan työhön.

Välillä äänessä on myös pianisti Jukka Nykänen, jonka rooli basistien Häkä Virtasen ja Pekka Korhosen kanssa on näkyvä – koko ajan lavalla.

Rimakauhua rakkaudessa on vajaan kahden tunnin mittainen vitamiiniruiske kevyen musiikin ystävälle ja sille, jonka veto on lopussa. Ohjaajan Milko Lehto muistutti, ettei teksti ole kuitenkaan aivan niin vailla syvyyssuuntaa, kuin miltä äkkiseltään näyttää.