Arvio: Eila, Rampe ja palvattu onni
Eila, Rampe ja palvattu onni
Sinikka Nopolan menestysnäytelmä
Eila, Rampe ja likka
on saanut kaksi jatkoa tämän
oivallisen tamperelaisen pariskunnan
tarinassa.
Eila, Rampe ja huonot keenit
esitetään Tampereella ja
palvattu onni sai kantaesityksensä
Helsingin kaupunginteatterin
Arena-näyttämöllä
9. syyskuuta.
Pääosissa Eilana nähdään
Heidi Herala ja Rampena Ilmari
Saarelainen. Ohjauksesta
vastaa Heidi Räsänen.
Näytelmä on nyt kirjoitetuista
kolmesta Eila ja Rampe
-näytelmästä ensimmäinen
musiikkiversio, johon musiikin
on säveltänyt ja sovittanut
Maija Kaunismaa.
Eila, Rampe ja palvattu onni
on niin verbaalisen hauska
kun vain Sinikka Nopolan
hallittu, mutta niin tavanomainen
teksti voi olla.
Siinä juuri piilee näiden
näytelmien voima. Puhutaan
ihka tavallisista arkipäiväisistä
asioista sekä aiheista, ja kun
niistä saadaan ammennettua
roimasti pilkettä ja huumoria,
on katsojan helppo samaistua
tekstiin.
Näytelmä kertoo tarinan
Eilasta ja Rampesta, jotka
lähtevät tapaamaan tytärtään
ihan Helsingin kaupunkiin asti,
jossa on vain hienoja ihmisiä
ja erikoisen näköistä muutenkin.
Likka (Leena Rapola)
asuu yksin, mutta hän on vihdoin
saamassa tukevan otteen
sulhasesta, joka on vanhempien
mieleen. Onhan sulhanen
(Petteri Poikolainen) sivistynyt
nuori mies, nimeltään
Pirkka, joka tekee juuri tutkimustyötä
ihmisten käyttäytymisestä.
Pirkka saa oivallisen kohteen
Eilasta ja Rampesta ja
näin tarina pääsee vauhtiin.
Väliaikoineen 2,5 tunnin esitys
pitää sisällään tekstiin ”istutettuja”
lauluja ja tarinan
kerrontaa ja käydäänpä siinä
yhdessä Pohjanmaalla sijaitsevassa
kauppakeskittymässäkin.
Eilana Heidi Herala tekee
hienon roolityön ja osoittaa
taas kerran miten Suomen
parhaisiin näyttelijöihin kuuluva
näyttelijä taipuu komediennen
rooliin. Katsomossa
on nautinto seurata tätä roolityötä.
Rampen roolissa loistaa toinen
hieno näyttelijä Ilmari
Saarelainen, joka tekee pienillä
eleillä tyylikkään roolityön.
Eilan roolisanoihin on hyvä
päättää: ”Joskus on semmonen
raskas olo. Tyät painaa. Joskus
mää aattelen, että elämä on aika
lyhkönen ja se menee siinä
kun mää jahtaan pölyä”.