Arvio: Wicked
Vihreä noita vetää maton blondin jalkojen alta ja ylittää painovoiman
Teatteri: Wicked lyö isolla lekalla musikaalisyksyn käyntiin
Mistä on nuoret neidot tehty? Ei enää sokerista ja kanelista, ei edes talleista tai kenneleistä. Nyt jyräävät noidat, vampyyrit ja keijut.
Rajatila-fantasia myy, ja nuoriso piirtää omat tötteröhattunsa Harry Potteria ja Narniaa muistellen.
Mutta mistä kaikki alkoi? Kyllä se oli amerikkalaisen Frank L. Baumin Ihmemaa Oz, vähän Liisan jälkeen. Näin syöksyvirtausten aikaan tutun kuuloisesti kiltti tyttö tempaistaan koirineen maan päältä taivaisiin.
Wicked puolestaan pyöräyttää Oz-velholle tyttären, Elphaban.
Vihreänä syntyneella on kuitenkin ihan muu käsitys alkuperästään ja ikuinen syyllisyys siskonsa vammauttamisesta.
Pyörätuolilla huristava Nessarose pannaan yliopistoon, jonne vihreä siskokin saa mennä lähinnä nuorempansa vartijaksi.
Jos Ozin velho oli tarina sydämestä, rohkeudesta ja älystä, Wicked on opas ystävyyteen, suvaitsevaisuuteen ja jakamiseen. Toki tässäkin vilahtavat peltihemmot ja pelättimet, mutta pääpaino on tyttöjen kasvussa.
Tervehdin ilolla kaikkia kiusaamisen muotoja fileroivia esityksiä – ja sitä Wicked myös on.
Juuri oikeat kaverit
Helsingin kaupunginteatterin syyskauden pelinavauksena Wicked lyö isoimmalla mahdollisella lekalla komeimman mahdollisen tuloksen. Tätä toteutusta on vaikea ylittää.
Ohjaaja Hans Berndtsson onnistui säväyttämään jo kolme vuotta sitten Kaunottaressa ja Hirviössä. Nyt hän on haalinut juuri oikeat kaverit näyttämömagian koneistajiksi.
Mikael Varhelyi lavastaa kolhoon näyttämöaukkoon jättimäisen kronometri-kompassin, jossa aika- ja tilasiirtymät tiivistyvät. Takana leijuu projisointina hyönteisiä ja pääkalloja.
Tanssien vaatimaa liikettä avittaa kaksi puista kaiutinkaappia, vähän vanhojen radioiden puuverhoilua muistuttavaa rakennelmaa. Tehokasta, kaunista, toimivaa!
Palle Palmén valosuunnittelu toimii uskomattoman kekse-
liäällä tavalla: Elphaba todellakin saadaan sulamaan pois vesiryöpyn myötä.
Wickedin vihreänä Maria Ylipää on musikaalinen sormenpäitä myöten. Ylipää on sitä tasoa, millä mennään vaikka Lontoosta töitä kysymään.
Elphabasta tulee tarinan kuluessa persoona, syrjitty ja rakastettu, lopulta vainottu. Anna-Maija Tuokko täyttää kiharaisen Glindan komediennen itseironialla, mutta hallitsee myös vakavammat kierteet. Aivan mainio parivaljakko!
Ursula Salon madame Morrible, kaksinaamainen opettaja vaihtaa sujuvasti Ozin julkisuuskuvan kiillottajaksi. Salo on omaäänisyydessään huikean vaikuttava näyttelijä.
Antti Langin Glindaa palvova Boq pääsee tanssittamaan pyörätuolityttöä käsinojien päältä – ja katsokaa millä jaloilla!
Tuukka Leppäsen prinssi-Fiyero kahden naisen välissä saa niin varhaispuberteettisen tyttölapsen kuin vaihdevuosi-ikäisen äidinkin posket punaisiksi – sen kaiken vihreän vastapainoksi.