Saavutettavuustyökalut

Arvio: Enron

Liisa Talvitie – Apu – 18.11.2010

KAPITALISMIN RUUMIINAVAUS

Energiajätti Enron oli 2000-luvun alussa Amerikan suurimpia yrityksiä, jonka tarina päättyi vilpilliseen kirjanpitokäytäntöön. Nuori brittikirjailija Lucy Prebble kirjoitti siitä totuudenmukaisen näytelmän nimeltä Enron, joka paljastaa rahoituskriisin alkulähteet.

Alun perin Enronissa piti toteutua täydellinen amerikkalainen unelma. Yhtiön pääjohtajan Kenneth Layn, jota Seppo Maijala näyttelee koskettavan hyväuskoisena, virhe oli antaa valta nuorelle keinottelijalle Jeffrey Skillingille. Eero Ahon Skillingille omatunto on vieras käsite, kun hän tavoittelee vilpillisin keinoin yhä suurempia voittoja. Apuna hänellä on rahoitusjohtaja Andy Fastow (taitava Iikka Forss), jonka keksinnöistä hurjin olivat Enronin erillisyhtiöt. Niihin ujutettiin firman velat. Kun rakennelmta kaatui, 20 000 ihmistä menetti työnsä ja vielä useammat säästönsä.

Kari Heiskanen on ohjannut näytelmän viiltävän tarkkanäköisesti Helsingin Kaupunginteatteriin. Ohjausta tukee Antti Mattilan lavastus, jossa suuren näyttämö on jätetty lähes tyhjäksi kuutiomaiseksi valkoiseksi tilaksi. Se symboloi hyvin rahan kylmää arvomaailmaa.