Arvio: Ihmisen osa
Kari Hotakaisen romaani Ihmisen osa on erinomainen, jopa filosofinen tragikomedia. Romaanin henki on säilynyt ja herännyt vahvasti henkiin.
Salme Malmikunnas myy työttömälle kirjailijalle elämäntarinansa ja kertoo sen niin, ettei mikään eikä kukaan jää elämänsä sivuosanesittäjäksi.
Hotakaisen teksti on reilu ja rehellinen ajatelma nykymaailmasta. Katsoja on ottavana osapuolena vahvassa tarinassa ja elämässä, siinä nappikauppiaan traagisessa ja samalla koomisessa tarinassa.
Jokainen tapahtuma ja asia ovat meille tuttuja vaikka ei omakohtaisesti koettuja, ne on helppoa nähdä tiivistettynä ja muiden esittämänä. Itku ja nauru ovat pinnassa yhtä aikaa.
Aviomiehen puhumattomuus, lapsenlapsen kuolema, työttömyys, rahattomuus, työelämän outoudet ovat näyttämöllä, todellisen oloisena ja sen verran höystettynä, että vaikuttavuus on suurta ja komeaa. Niinkin erilaiset asiat kuin asunnottomuus, varakkuus ja välinpitämättömyys ovat yhtä traagisia kuin ne osuvat omalle kohdalle. Varakkaalla tuntuu olevan ainakin yhtä paljon pohdittavana se miten olla olematta ja näkymättä kuin osattomalla olla näkyvissä.
Ritva Valkama tekee eläkepäivinäänkin näyttävän antoisan roolin, vain hän voi olla Salme Malmikunnas. Sanna-Kaisa Palon vahvuus on traagista, jopa pelottavan aitoa ja samalla hän panee työelämän kohdalleen hersyvän koomisesti.
Leena Uotilan roolikavalkadissa on kaikki kohdallaan. Armi Toivasen pieni mutta sitäkin värikkäämpi roolityö on upeaa ja liikunnallista.
Lavalla on jätetty tilaa ihmiselle, kuten näytelmän nimen mukaan sopiikin. Lavastus on tausta ja antaa jokaiselle roolille tilaa näyttää oman hetkensä tärkeyden.
Tästä ei löydä mitään pahaa sanottavaa, kaikki on kohdallaan niin kuin on aina mestariteoksessa.