Arvio: Ihmisen osa
Terveisin: Äiti
Alussa on valaistu tuoli, kertoja ja – rakkaus. Äidin rakkaus lapsiinsa. Ihmisiin, joista aikamme tarinatalous imee voittonsa. Yksi lapsi sinnittelee, toinen syrjäytyy, ja kolmas lyö kaiken leikiksi.
Helsingin Kaupunginteatterin uutuusnäytelmä, Kari Hotakaisen romaaniin perustuva Ihmisen osa ilahduttaa rohkealla sovituksellaan ja omavaloisella ohjauksellaan (Raila Leppäkoski). Kirjan lukeminen ei vähennä näyttämöelämystä – ja päinvastoin.
Satiirinen näytelmä kertoo paradoksaalisesta ajastamme. Ajasta, jossa totuutta tärkeämpää ja kiinnostavampaa on se, miltä asiat ja ihmiset saadaan kuulostamaan ja näyttämään.
Äiti (Ritva Valkama), entinen lankakauppias Salme, on tavallisen viisas kansannainen, joka myy perheensä elämäntarinan luovuuden puutteessa riutuvalle kirjailijalle (Teemu Palosaari) 7 000 eurolla.
Salmen aikuisten lasten (Sanna-Kaisa Palo, Jaakko Saariluoma, Armi Toivanen) kohtalot räjäytetään raadolliseksi kaleidoskoopiksi muuten lähes unenomaisen tummasävyiseksi lavastetulla näyttämöllä.
Salme pitää yhteyttä lapsiinsa postikorteilla, joissa jakelee tolkullisen elämän ohjeita, sekä muistuttaa kodista, jossa on ruokaa odottamassa, ja rakkaus armollisen sokeaa.
Valkaman ilmaisuvoiman tasolle nousee Leena Uotila kymmenellä riemastuttavalla roolillaan. Näkemisen arvoinen on myös Kari-Pekka Palon roolisuoritus röyhkeänä ja itsekkäänä liikemiehenä.
Lopussa on pimennetty näyttämö, katsojat ja – lempeys. Vaivihkaa ja alleviivaamatta katsojan mieleen on kylvetty elämän mielekkyyden ja mielettömyyden kysymykset. Kun itku ei auta, pitää nauraa, ja paljon!