Arvio: Yökyöpelit
Yökyöpelien otukset lapsien mieleen
Ooooo makarooni! laulavat kaikki lapset ja taputtavat tahdissa. Ensimmäinen puoliaika kestää tunnin ja vartin, mutta ipanoiden mielenkiinto ei herpaannu.
Eikä ihme, sillä Laura Ruohosen Yökyöpeleissä näyttämölle ilmestyy toinen toistaan omituisimpia
otuksia: maineikkaiden näyttelijöiden esittämät Agenttinero Naru (Martti Suosalo), Mahtimummeli
Päätäi Väätäinen (Seela Sella) ja väsymätön Vauvakaani (Vuokko Hovatta) saavat seurakseen
Varomattoman Viikunan ja äklöttävän Imuliman ja orkesterissa nokkaansa ja muitakin
instrumentteja soittavat Ruokki. Räyskä ja Riskilä hyvin lintumaisesti keikkuen.
Kuka oikein syö kaikki tavarat Yökyöpelien talossa? Aikuinen katsoja saattaa odottaa, että mysteeri
selviäisi nopeammin, mutta lapset nauttivat jokaisen viipottajan toilauksista täysillä.
Kaikkein hurmaavimpana heistä seurataan Nakertajan taiturillista kiipeilyä maan ja taivaan välillä.
Akrobaatti Katja Kortström saa jokaisesta huimasta tempustaan erilliset ablodit ja on helppo uskoa,
että tämä notkea jyrsijä lopussa todella lentää kotiinsa toiselle puolelle taivaankaikkeutta.
Mutta sitä ennen tapahtuu kaikenlaista metkaa jekkua Markku Ahosen pyroteknisten pamahduksien
ja kipinöiden kera. Mahtimummeli ei nimittäin tietenkään malta olla painamatta sitä nappia, mitä ei
saa painaa. Jännitystä on riittävästi, mutta ei liikaa pienimmillekään katsojille.
Yökyöpelit perustuu Laura Ruohosen lasten runo- ja lorukirjoihin Allakka Pullakka ja Yökyöpelit.
Teksti toimii näyttämöllä hienosti ja sanaleikit saavat ansaitsemansa tilan. Anna-Mari Kähärän
lauluiksi säveltäminä riimit jäävät vastustamattomasti mieleen. Voin hyvin kuvitella, kuinka äidin
tai isän lempeä ”nuku, nuku nurmilintu” saa nukutettavalta Vauvakaanin tomeran vastauksen: ”Ei
väsytä! En nuku! Hei roskikseen yöpuku!”