Arvio: Keltainen kuu
Keltainen kuu
Nykyihmisten ongelmista tiivistyy tapahtumasarja jossa sattumalla on suuri merkitys. Lee ja Leen äiti ovat näkyvästi ongelmaisia, Leila näkymätön ongelmainen. Leen ja Leilan kohdatessa sattumalta molemmilla on takana ahdistusta ja yksinäisyyttä. Kukaan aikuinen ei ole heidän elämänsä turvana vaikka ovat lähellä. Lee puukottaa äitinsä poikaystävää ja kohtaa Leilan joka pakenee julkisuuden henkilöistä kertoviin lehtiin. Heidän yhteinen pakomatka pois alkaa sattumalta ja jatkuu heidän etsiessä jotain parempaa, aikuista ja ihailun kohdetta.
Rankasta ja ajalle tutusta aiheesta rakentuva näytelmä on tiivis ja rankka katsottava. Mitään ei jätetä arvailun varaan ja jokaisella on ongelmia joihin ei oikeastaan löydy helppoja ratkaisuja.
Aihe on selkeästi ajankohtainen koska samoihin asioihin pureudutaan useammassa teatterissa yhtä aikaa.
Leo Honkonen Leen roolissa tekee loistavan roolin. Honkonen näyttelee roolinsa kokonaisvaltaisesti, ruumin kieli täyttää sanomattomat ajatukset.
Ushma Karnani Leilan roolissa on hyvä ja tasapainottava vastakohta, herkkä ja lapsellinen tyttö josta kasvaa aikuinen.
Leen äitinä Vera Kiiskinen joka on vahva heikkona ja epävarmana äitinä. Pekka Huotarin roolit poikaystävänä ja isänä ovat samankaltaisia, perusmiehiä jotka hempeilevät kännissä.