Arvio: More or less love songs
Rakastunut tanssii Kaupunginteatterissa
Nykytanssiteos More or less love songs koettelee kuluneita käsityksiä rakastumisesta.
Mihin kaikkeen rakkaus venyy? kysytään Helsingin Kaupunginteatterin ja Helsingin juhlaviikkojen yhteistyönä tuottamassa tilausteoksessa More or less love songs. Venyyhän se, moneen.
Esitys soljahtelee notkeasti tunnelmasta toiseen. Näyttämöllä pompahdellaan aluksi hilpeinä saksalaisen marssimusiikin tahdissa, sitten kohdataan lohdutusta kaipaava toinen ihminen ja lopuksi vieraillaan irvokkaan vallankäytön areenalla sirkusmaailmassa. Kauhuakin koetaan, kun upea Jonna Eiskonen hakkaa maanisena nyrkeillään lattiaa kohtalokkaan urkumusiikin soidessa taustalla – vain sätkytelläkseen pian näennäisen kevyesti eteenpäin pakottavan rallatuksen mukana.
Helsinki Dance Companyn ja teoksen ohjanneen Liisa Risun huumorintaju tekee vaikutuksen. Mutta vaikka eroottisen kuvaston sävyttämässä paidankastelukohtauksessa yleisö hekottaa hetkellisen helpottuneena, väkevimmän jäljen jättävät rakkauden raadollista puolta ilmentävät itkukohtaukset. Tekijät ovat käsittäneet, ettei ole mitään koskettavampaa näkyä kuin itkevä, yksinäinen ihminen.
Esitys loppuu erikoisella tavalla Sofia Karlssonin ruotsinkieliseen kirjastonhoitajamonologiin. Liikuttava, herkkä kohtaus viskaa yleisön pureskeltavaksi nipun avoimia kysymyksiä rakkaudesta ja elämästä ylipäätään.
Vahva, katsojan haastava tanssiteos jättää omille ajatuksille ja tulkinnoille juuri sopivasti tilaa. Mikä on rakkaus, mitkä sen laulut? Katsomossa saattaa päästä askelen lähemmäs vastausta.