Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kuninkaan puhe

Eeva Kemppi – Turun Sanomat – 17.03.2012

Kuninkaan puhe on varmaotteista ja vahvaa teatteria



Helsingin kaupunginteatterin kevään suurtuotannossa on jo ennakolta yleisömenestyksen ainekset kasassa. Vuonna 2010 elokuvana runsaasti katsojia kerännyt ja palkintoja kahminut draama Kuninkaan puhe nähdään nyt näyttämöllä vahvan näyttelijäkaartin ja hienosti suuren näyttämön kapasiteettia hyödyntävän ohjaajan Kari Heiskasen tulkitsemana.

David Seidlerin näytelmä sai Suomen kantaesityksensä heti helmikuisen Lontoon maailmanensi-illan jälkeen. Kuninkaan puheelle on helppo veikata pitkää ikää, sillä näytelmä edustaa vanhaa kunnon tositapahtumiin pohjaavaa emotionaalista puhedraamaa, joka perustuu vahvaan draamalliseen aiheeseen, hyvin kirjoitettuun dialogiin ja monitahoisiin päähenkilöihin, joissa riittää tähtinäyttelijöille tulkittavaa.

Helsingin kaupunginteatterissa usein suuren näyttämön kunnianhimoisemmista ohjauksista vastanneen Heiskasen ohjauksessa Kuninkaan puheesta syntyy varmaotteista ja nautittavaa teatteria.

Esityksen rytmi on hiottu kohdalleen, ja leikkaukset kohtauksesta toiseen kulkevat tilassa ja ajassa kauniisti ja keveästi. Tyhjään tilaan sekä näyttäviin lavastuksellisiin, valaistuksellisiin ja puvustuksellisiin elementteihin ja muutamaan dokumenttiprojisointiin perustuva visuaalinen ilme luo vahvoja kuvia, mutta ei lavasta tilaa tukkoon vaan jättää mielikuvituksellekin tilaa liikkua.

Shakespeariaanista valtataistelua

Vaikka valtataistelut saavat shakespeariaanisia piirteitä ja viitteitä niin nyt liikutaan viime vuosisadalla, toista maailmansotaa enteilevissä myrskyissä. Euroopan eri laidoilla vallanhaluiset johtajat Hitler ja Stalin lietsovat puheillaan taistelutahtoa, ja loistokkaaseen menneisyyteensä nojaava Iso-Britannia horjuu kriisien partaalla. Kuningas Yrjö V (Tom Wentzel) kuolee, ja kruununperijä Edvard III (Iikka Forss) viettää liikaa aikaa kahdesti eronneen rouva Wallis Simpsonin sekä fasistien ja saksalaisten kanssa.

Edwardin luovuttua kruunusta, Bertien, toisiksi vanhimman veljeksistä on kannettava vastuunsa kansansa ja perheensä edessä. Kansakunta tarvitsee kuningasta äänitorvekseen hädän hetkellä, mutta tehtävä ei ole helppo miehelle, joka on kurinalaisessa ja monimutkaisten alistussuhteiden värittämässä elämässään kadottanut oman äänensä.

Änkyttävälle Bertielle kuninkaan rooli on painajainen. Radiosta, joka välittää hallitsijan äänen kansakunnan joka kotiin, niin kotimaassa kuin merien takana, muodostuu kuninkaan kohtalon mittari. Rakastava ja lojaali vaimo Elisabeth löytää omintakeisen puheopettajan, epäonnistuneen näyttelijän Lionel Loguen, joka näyttää kykenevän ihmeisiin.

Kuningas kohtaa ystävän

Yksilöön keskittyvän draaman taustalla ovat historialliset taistelut, joihin poliitikot, Winston Churchill (Jari Pehkonen) etunenässä, ja kirkko Canterburyn arkkipiispan (Rauno Ahonen) johdolla osallistuvat. Näytelmä etenee elokuvasta tuttuja polkuja. Vaikka näyttämöversiossa on mukana elokuvaa enemmän poliittisia vaikuttumia, niin Kuninkaan puhe keskittyy ennen kaikkea kahden eritaustaisen miehen ystävyyteen, heikkouksiin ja kunnianhimoon sekä taisteluun oman paikkansa löytämiseksi.

Carl-Kristian Rundman tekee ”Oscar-roolissaan” puhevian ja kuninkaallisen kasvatuksen tukahduttamana Bertienä vakuuttavaa työtä. Esityksen lämmin sydän on Bertien ja Pertti Sveholmin rennon suvereenisti esittämän Lionelin puheopetustuokiot. Sulkeutunut kuningas kohtaa ensimmäistä kertaa elämässään kansanmiehen ja päästää tämän kurkistamaan kestäväksi hiotun kuorensa alle. Miesten kohtaamisessa on elokuvaakin enemmän huumoria ja lämpöä.

Näytelmän naisten rooliksi jää pitkälti edustaa eri yhteiskuntaluokkia ja luonteita. Bertien puoliso, Vuokko Hovatan hillityn sulokkaasti tulkitsema Elisabeth edustaa yläluokkaista pidättyvyyttä, käytöstapoja ja perinnettä, jotka vertautuvat Lionelin vaimon Myrlen (Eija Vilpas) kansanomaiseen juurevuuteen ja Wallis Simpsonin (Kirsi Karlenius) amerikkalaiseen vallattomuuteen ja vapaamielisyyteen.