Arvio: Sylvi ja Anita
Vahvaa draamaa Kekkosen naisista
Kirjailija Panu Rajala on oikeassa arviossaan, ettei ole yhdentekevää, mitä vallan varjoisissa kulisseissa tapahtuu.
Rajalan näytelmän Sylvi ja Anita esikuvat, Sylvi Kekkonen ja Anita Hallama olivat viisaita ja kovia naisia presidentti Urho Kekkosen elämässä. Heidän täytyi olla syvästi tietoisia ratkaisujensa ja siirtojensa merkityksestä maan johtajan mielialoihin.
Suurlähettiläs Jaakko Hallaman puolison Anitan 1960-luvulla alkanut suhde Kekkoseen oli aikanaan julkinen salaisuus. Rajalan näytelmä keskittyy kahteen naiseen neliödraamassa.
Anita Hallama kirjoitti itse vuonna 2001 teoksessaan Sydämen kieltä sydämelle, että ”neljä ihmistä oli selvillä siitä, mitä tapahtui; kaikki omista syistään hyväksyivät sen ja jopa tietoisesti – tai tiedostamatta – toimivat siihen suuntaan, että yhteydenpitomme Urho Kekkosen kanssa jatkui. Ei sellaista voi ymmärtää kukaan muu kuin sellainen, joka siihen on joutunut eikä ehkä kaikilta osilta hänkään”.
Sylviä esittää Sylvi Kekkosen sisaren tytär Eeva-Liisa Haimelin, joka kantaesityksessä Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä onnistui luomaan fyysisesti tutun hahmon, johon sisältyi kipakkuutta, jota aikalaiset eivät julkisuudessa nähneet. Sylvi tiesi Urhon naisista, mutta ei sietänyt julkista nolaamista.
Heidi Herala Anitana alleviivaa Moskovan suurlähetystön vahvatahtoista emäntää, mutta aikalaistodistuksen mukaan osuvasti.
Kantaesityksessä näkyi julkisuudesta tuttuja henkilöitä, kuten Tellervo Koivisto ja Vuokko ja Paavo Väyrynen, joilla lienee omakohtaisia muistoja aihepiiristä. Nuoremmille näytelmän seuraamisen avuksi on laadittu ansiokas käsiohjelma.
Rajalan teksti dokumentin ja sepitteen yhdistelmänä toimii yllättävän hyvin. Kahden naisen lisäksi näyttämöllä nähdään vain vaitelias taustahahmo, tanssija Ville Sormunen.