Arvio: (re)use
Kenneth Kvarnström kierrättää jäähyväisteoksessaan menneitä teoksiaan
Kenneth Kvarnströmin (re)use sisältää palasia tutuista teoksista, mutta kierrätysmateriaalista ei synny nostalgiatrippiä menneisyyteen. (re)use on kokonaan uusi teos. Se on intensiivinen matka taiteen tekemisen ja tanssin ytimeen, kunnianosoitus monille tanssiteoksen valmistumiseen vaikuttaville taiteilijoille. Se nostaa esiin yksityiskohtia. Samalla katsoja pääsee tekemään matkaa oman mielensä syövereihin.
(re)use on Kvarnströmin tanssitrilogian kolmas, itsenäinen osa. Ensimmäisessä osassa YOUMAKEME sekä toisessa osassa(play) hyödynnettiin toistoa, versioiden suhdetta alkuperäiseen liikkeeseen sekä näkemisen suhdetta musiikkiin, liikkeeseen, valoon ja kuvaan. (re)use -esityksessä käytetään osia Destruction Song II-, XPSD-, ….that was all I wanted, so I stuck my finger in his eye…- ja 325,4 kg-esityksistä sekoitettuna uuteen koreografiaan.
Helsingin kaupunginteatterin Studio Elsassa ei ole perinteistä näyttämöä ja katsomoa. Salin reunoille on tuotu pukuja ja rekvisiittaa Kvarnströmin aiemmista teoksista. Yleisö saa kulkea rauhassa esityksistä muistuttavien palasten keskellä. Palaset eivät ole vain elottomia esineitä vaan myös eri teoksista tuttuja esiintyjiä, jotka kuljeskelevat yhdessä yleisön kanssa rekvisiitan keskellä.
Hämärässä salissa on alusta saakka kiehtova, mutta myös ahdistava tunnelma. Monet installaatiomaisesti asetelluista esineistä vihjaavat väkivaltaan, kuten mallinuken pää johon on pistelty nuppineuloja. Vitriinissä fantasia-asuun pukeutunut nainen vääntelee Rubikin kuutiota. Kokomustaan, kasvot peittävään, vartalonmyötäiseen pukuun pukeutunut mies vääntelehtii lattialla.
Pukujen merkitys korostuu, kun niiden yksityiskohtia voi tarkastella rauhassa ja lähietäisyydeltä. Barokkiset puvut, veistokselliset muodot ja toisaalta yksinkertaiset verkkahousut elävät sulassa sovussa. Hämärässä tilassa valoilla korostetut, kimaltelevat yksityiskohdat vangitsevat yleisön mielenkiinnon.
Heti alusta saakka tunnelma on mielenkiintoisella tavalla kaksijakoinen. Aivan kuin yleisö pääsisi tutustumaan taiteilijan mielen pohjalla uinuviin muistoihin, mutta samalla fragmentit teoksista tuntuvat elävän omaa, esityksestä irtautunutta elämäänsä, jossa esiintyjätkään eivät ole vain koreografin marionetteja vaan heilläkin on oma näkemyksensä, he kantavat mukanaan muistoja ja tulkintoja.
Tunnelmaltaan (re)use on tummasävyinen, unenomainen, suggestiivinen. Väkivallan uhka, alitajunnan liejuista nousevat kuvat, ihmisen eläimellisyys, kuolema ja tuhoava seksuaalisuus vilahtelevat näyttämöllä. Niiden vastapainoksi monista tilanteista kuitenkin huokuu lämpöä ja kosketuksen kaipuuta. Kvarnströmin synkissä ja groteskeissakin koreografioissa on koko ajan mukana pehmeys ja huokoisuus.
Alussa yleisö saa liikkua vapaasti, mutta esityksen edetessä yleisö sysätään taas perinteisempään katsojan rooliin. Välillä tila jaetaan esiripulla kahtia ja toisella puolella yleisö näkee tanssia kun taas toiselle puolelle kärrätään kuolleen oloinen tanssija lasiarkussa yleisön eteen. Liike muuttuu alun hajanaisista fragmenteista koko ajan syveneväksi, kokonaisvaltaiseksi liikevyyhdeksi. Lopussa veitset viuhuvat ja tiivistävät koko ajan tunnelmassa vilahdelleen väkivallan uhan.
Musiikilla, äänimaailmalla ja valoilla on myös todella suuri merkitys siinä, miten re(use) imeytyy katsojien ihon alle ja alitajuntaan. Musiikki liukuu Chopinin tunteellisuudesta Diamada Galasin raakuuteen.
(re)use asettuu kiinnostavasti taiteilijan omakuvan ja yleisön omakuvan välimaastoon. Esityksessä yleisö tulee uudella tavalla tietoiseksi omasta asemastaan katsojana ja esityksen tekijänä, sillä katsojat saavat valita, mitä haluavat milloinkin nähdä.
Kenneth Bruun Carlsonista, Sofia Karlssonista, Kai Lähdesmäestä, Janne Marja-ahosta ja Terhi Vaimalasta huokuva energia välittyy aivan eri tavalla kun heidät näkee lähietäisyydeltä. Yleisö virittyy seuraamaan lihasten jännittymistä, lämpenemistä, ponnistuksia, hikeä. Tanssijoiden persoonat korostuvat toisin kun etäisemmässä, perinteisessä katsomo-näyttämö -tilanteessa. Huomaan suorastaan lumoutuvani tanssijoiden läsnäolon voimasta, outoudessaan kiehtovasta eläimellisyydestä, haavoittavasta inhimillisyydestä, eteerisyydestä.
(re)use on kauneudessaan painajaismainen ja suggestiivisessa painajaismaisuudessaan kaunis. Se tarjoaa harvinaisen kokonaisvaltaisen elämyksen, joka alkaa aroista alkuaskelista ja loppuu villiin pyöritykseen.