Arvio: (re)use
Katsoja saa katsella
Tanssin tuomisessa yleisön lähelle onnistutaan kerrankin hienosti ja luontevin keinoin galleriatilaksi muutetussa Helsingin kaupunginteatterin Elsassa.
Helsinki Dance Companyn johtajankautensa päättäjäisiksi Kenneth Kvarnström kierrättää osia aiemmista töistään ja lisää joukkoon jotain uutta. (re)use on esiintyjän ja katsojan rooleja pohtineen trilogian kolmas osa.
Teoksessa katsoja pääsee tilan kautta tanssin maailmaan: Yleisö ohjataan kapeahkoon huoneeseen, jossa on näytteillä koreografiin liittyvää rekvisiittaa. Yleisön joukossa kävelee outoja hahmoja, ja vitriinistä nousee tanssija mustassa lurex-asussa. Yhtäkkiä tilan toisena seinänä olleet verhot aukaistaan ja lurexasuinen siirtyy toiselle puolelle. On mentävä perään.
(play)-teoksesta tuttu maaginen soolo mustalla karvamatolla on metrin päästä lattialta katsottuna hyvin kehollinen kokemus. Sitten valaistaan valtava vitriini, jossa valkoiseen rokokooasuun puettu Sofia Karlsson vetää puoleensa, kunnes Kai Lähdesmäki ja Janne Marja-aho aloittavat energisen ja virtaavan dueton. Katsojat väistyvät luontevasti sen tieltä. Kun verhot taas vedetään kiinni, kukin jää sinne, missä sattuu olemaan.
Kvarnströmin tanssigalleria toimii erinomaisesti. Tuntuu jopa oudolta, ettei hän ole tehnyt tätä aiemmin. Erona muihin gallerioihin tuotuihin teoksiin on, että Elsassa kaikki on rakennettu tanssiteoksen ehdoilla. Toisaalta suurin osa kohtauksista on tehty esitettäväksi lavalta, ja nyt katsojat pääsevät niiden lähelle.
Tunnelmiltaan vaihtelevat kohtaukset antavat kuvan koreografin aiemmista aggressiivisista ja mustista teoksista viime vuosien rennompiin ja liikekontaktia korostaviin töihin. Aina mukana on absurdi huumori ja vahva musiikki.