Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: 100 tapaa nauraa

Kaarina Naski – Länsi-Uusimaa – 11.10.2012

Iän pidennystä
naurulla topatulla tanssilla



Pikkuvauva, joka ei vielä osaa puhua, yllättää joskus vanhempansa niin isolla kikatuksella, että henkeä pitää vetää välillä. Meillä on siis biologiset valmiudet nauruun jo varsin varhain. Psykologit tietävät myös, miten tärkeä on naurun mahdollistama kontakti ihmisten välillä, ja positiivisia fysiologisia vaikutuksia on kuvattu sisäisenä hierontana, jumppana, hölkkänä, jollei spurttina.

Myös taide on sekä tutkinut että hyödyntänyt naurua, ja kun nyt näin tapahtuu Helsingin Kaupunginteatterin tanssisektorilla, se on sekä osoitus leikkimielestä että vastuuntuntoisesta luovuudesta. Rakastettavia ovat naurun kirvoittajat!


Jyrki Karttusen koreografia on runsaudensarvi, joka ei tyydy tarkastelemaan puheena olevaa käsitettä ainoastaan sosiaalisena tapahtumana. Mitä tapahtuu yhteisössä kun nauru sitä ravistelee, se on kiintoisaa, mutta vähintään yhtä kiintoisaa on ”ongelmaan”pureutuminen yksilötasolla.

Tanssijat ovat erinomaisia havainnollistajia. He laittavat peliin paitsi gestisen myös ääni-instrumenttinsa. Naurun synnyttämisen kokonaisvaltaisuus tulee hyvin näkyviin, kun löydetään lukuisia äänivariaatioita ja viritetään liikekieli äärirajoille. Tanssijan ”stradivarius” on hänen kroppansa, ja kun kaikki toimii, on vaikea sanoa kumpi oli ensin, tanssi vai tanssija.

Tanssiteos ei kuitenkaan ole koulutustapahtuma, vaan se etenee sisäisten lakiensa ja ilmaisullisten ulottuvuuksien mukaisesti. Ensemble hakee tulkintansa naurun asteikolta, suvannosta tai lennosta, ujoudesta, riehakkuudesta. Leikki ja ilo on läsnä, hulluttelu siinä missä tunteikkuus, ja kohtaukset limittyvät toisiinsa vaivattomasti muttei yllätyksettömästi. Tuomas Fräntin sävellykset ovat tiiviinä osana teosta – liikekielen tukena ja yllyttäjänä. Muilla musiikkivalinnoilla on niin ikään iso merkitys.

Herttaisimmiksi ja mielikuvitusta ruokkivimmiksi kohoavat elokuvamaiset kohtaukset, joissa hymiöhenget ovat heränneet eloon. Keltaisissa pulleroittavissa tamineissaan nämä ”avaruusoliot” – kenties kuusta terveisiä tuovat – ovat kerrassaan suloisia, kömpelyydestä ja uteliaisuudesta taidetta tekeviä, ennakkoluulottomuuteen ja lempeään nauruun kannustavia. Keskinäisissä sirkusmaisissa leikeissä on sekä akrobatiaa että vetoavaa paineettomuutta. Bravo! Ja lavastus, sehän on kuin moderni maalaus – muodot, värit…

Helsinki Dance Company säihkyy tanssimaailmassa kauniina ja omaleimaisena. Kahdeksan ammattilaisen rinnalla – teoksen välipalana – ja raikkaasti illan teemaan sukeltavana nähtiin myös tanssityöpajan harrastajaryhmä The Funky Foot Clan. Muut ryhmät esittäytyvät vuorollaan tulevissa näytännöissä. Kannatettava hanke, jonka jäljet taatusti näkyvät tulevaisuudessa.