Arvio: 100 tapaa nauraa
Nauru kiertää
Toisten naurun seuraaminen voi olla kiusallista tai vapauttavaa. Jos pääsee mukaan toisen kuplivaan kikatukseen, voi syntyä yhteisyyden riemua. Jos taas ei, ihmisten välinen kuilu syvenee. Helsinki Dance Companyn ja Karttunen Kollektivin 100 tapaa nauraa -esityksessä liikutaan juuri tämänkaltaisessa naurun ja naurattamisen maastossa.
HDC:n taiteellisena johtajana aloittavan Jyrki Karttusen koreografia liikkuu jännässä ilmapiirissä, jota voisi kuvata vakavan naurun kyllästämäksi. Toki esitys rakentuu paljossa huumorin varaan, mutta yhtä paljon se tutkailee nauruun liittyviä mekanismeja. Ja erityisesti sitä, miten erilaisia nauramisen tapoja voi muuttaa liikkeeksi.
100 tapaa nauraa sisältää sarjan kohtauksia, joissa tanssitaan naurua ja nauretaan tanssien. Tuomas Fräntin äänisuunnittelun myötä tunnelmat virittäytyvät pateettisesta naurettavuudesta hempeään ilotteluun.
Kohtauksia sitoo viehättävästi yhteen tuttu smiley-hahmo eli keltainen hymyolio, joka tässä esityksessä ruumiillistetaan muhkuraiseksi möhköksi. Valtaiset reidet ja komeat mahamakkarat keltaisen kokotrikoon peittäminä vetoavat sympaattisuudellaan.
Hauskimmat kohtaukset syntyvätkin siitä, kun näitä möhköjä on näyttämöllä koko liuta ja kun he ryhtyvät kömpelönsujuvasti tanssimaan ja temppuilemaan. Karttunen hyödyntää ajoittain sirkuksen elementtejä, kun joko möhkiäiset tai arkiasuissa esiintyvät tanssijat suorittavat omanlaisiaan akrobaattinumeroita patjoille ja vähän niiden ohikin hyppien.
Teoksen esittää upeasti ryhmän viisi vakituista tanssijaa ja kolme vierailijaa. Näiden kahdeksan tanssijan lisäksi kussakin esityksessä on mukana vaihtuva teatteriharrastajien ryhmä, joka on osallistunut esitykseen liittyviin naurutyöpajoihin. Harrastajaryhmän mukanaolo ei tuo esitykseen mitään lisää.
Hienoimmissa kohtauksissa kuvataan sitä, miten nauru hiipii jalan kautta ruumiiseen, saa hiljalleen koko kehon värisemään ja tärisemään, kunnes se pakenee ryöpsähtäen pois käden kautta. Kai Lahdesmäki, Eero Vesterinen ja Aksinja Lommi kuvaavat omissa kohtauksissaan tätä naurun kiertokulkua erinomaisesti.
Hepulikohtaukset, hysteeriset kikatukset, jähmettynyt nauru, surunsekainen ilo, kaiken maailman nauramisen elkeet mahtuvat esitykseen ja saavat liikkeellisen versionsa joko sooloissa tai ryhmäkohtauksissa. Teos kuitenkin venähtää liian pitkäksi ja kohtaukset alkavat toistaa itseään.
Osa yleisöä naureskelee ääneen innokkaasti läpi esityksen, osa pysyy hiljaisena, kenties äänettömästi hihitellen. Nauramisen tapoja on vähintään ne sata.