Arvio: Hamlet
Huikea Hamlet historian kaaressa
Helsingin Kaupunginteatterin Shakespearen Hamlet ei vain haahuile Kronborgin linnan sokkeloissa keskiaikaisessa menneisyydessä, mutta sielläkin se on. Tämä Hamlet on kaikissa ajoissa ja paikoissa, joissa käytetään ja on käytetty valtaa väärin ja on oltu rakkaudettomia.
Hamlet (Eero Aho) on ongelmalähiön tai paremman alueen nuorisokingi, jonka perintöosan setä on kunniattomasti kaapannut ja samalla nainut äidin (Tia Louste). Kuningataräiti on hyväksi käytetty nainen, jonka lohtu on enää hetken yksinäisyys verenpunaisten lakanoiden kätköissä. Hän yrittää Lousteen riipaisevasti tulkitsemana raapia lutkankynsillään äitiyden rippeitä poikaansa nähden, kun uusi puoliso ja kuningas (Esko Salminen) vähät välittää hänen rakkautta huutavasta naiseudestaan.
Uusi kuningas muistuttaa eltaantunutta äijää, joka on parhaat mehunsa antanut ja josta vähittäin paljastuu tyhjä tyhmyytensä. Salmisen enimmäkseen minimaalinen tulkinta on viiltävää ammattityötä; inho poikapuolta Hamletia kohtaan suorastaan värjyy koko tilassa. Kuningasta myötäilee Polonius (Asko Sarkola), hännystelijä pahimmasta päästä. Surmatun kuninkaan (Tom Wentzell) kohtalon todellisuus on kummankin silmille liikaa.
Kyynistynyt Hamlet ei osaa rakastaa, ei solmia aitoa suhdetta Ofeliaan (Anna-Maija Tuokko), epäilee ja pomottaa, elää kuin viimeistä päivää. Ofelia kaipaa rakkautta, johon Hamlet ei yllä, ja niin Ofelian tuhoaa ajautuminen ulkoisiin pyyteisiin.
Eero Ahoa osuvampaa olisi Hamletin rooliin saanut hakea. Ahon fyysinen suoritus tukee historian aikajanalla kulkevaa tulkintaa. Vain Horatio (Kari Mattila) on uskollinen.
Tämä Hamlet-toteutus ei paljon sorru osoittelemaan yksittäisiä tapauksia, mutta antaa toki viitteitä. Näytelmästä on tehty ajaton, monikerroksinen ihmiskunnan kuva.
Shakespearen tragedioille on ominaista huumori. Hamletin ja kumppaneiden suurin ilo on – traagista kyllä – pilvipörräilyn luomaa.
Koska kerrottavaa on valtavasti, ulkoinen pelkistys on ollut välttämätöntä. Veijo Meren suomennos ja Heiskasen käsikirjoitus toimivat lomittain.
Lukuisista shakespearelaisista aforismeista on karsittu tarpeen mukaan, mutta kyllä nenille napsahtelee vielä runsaasti.
Hamletin lavastuksen on suunnitellut Antti Mattila.
Sari Salmelan suunnittelema puvustus viittaa sopivasti. Upea koreografia ja samoin asustus sulautuvat Unto Nuoran ja Kirsi Karleniuksen mustanpuhuvassa tanssissa. Musiikki lainaa klassikoita ja tuottaa uutta. Musiikin kerronta rytmittää ja tukee tarinaa; tulkintojen aitous ja ulottuvuus puhuttelevat.
Säveltäjä Tommi Lindell ja äänisuunnittelija Eradj Nazimov ovat tavoittaneet näytelmän suuren kaaren.