Arvio: Arenan aarteet
Tällaisia hetkiä ei unohda koskaan
Kun Emilia Nyman avaa suunsa ja aloittaa hurjan soul-laulannan And I Am Telling You I’m Not Going musikaalista Dreamgirls, konsertin yleisö mykistyy. My-kis-tyy.
Onneksi esityksen lopussa saa taputtaa. Ja hurrata! Ja hihkua riemusta ja ihailusta! Ja hurrata lisää! Emilia Nyman tekee hienosta biisistä taidokkaan ja eläytyvän, suorastaan järkyttävän upean tulkinnan, joka tulee koko kropan iholle asti ja tunkeutuu syvälle sisuksiin. Kuunnellessa miltei itkettää – että olenkin saanut kuulla tämän. Ja sen lopussa on onnellinen kuin mikä, kun kaikki muutkin ympärillä ymmärtävät: olemme kokeneet jotakin ainutlaatuista.
Tämä ei ole maksettu mainos. Olen täydestä sydämestäni tätä mieltä: Jotkin hetket kaivertuvat sieluun koko iäksi, ja tämä ehkä vain viisi minuuttia kestänyt väli ajan riennossa oli yksi niistä.
Arenan aarteet -musikaalikonsertti osoittaa, että Helsingin kaupunginteatterissa on paljon muitakin loistavia laulajia ja esiintyjiä. Koko konsertti on musiikin riemua ja hienoja tulkintoja alusta loppuun. On säveliä West Side Storysta, Maija Poppasesta ja Evitasta, mutta myös Wickedistä, Kerjäläisoopperasta ja Hairspraysta. Laulaja-näyttelijät ovat itse valinneet kappaleet, jotka haluavat esittää, ja välijuonnoissaan he kaikki kertovat omin sanoin niihin liittyvät tarinat. Tavattoman viihdyttävää.
Ja sitten vielä tämä Emilia Nyman. Huh huh.