Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Onneli ja Anneli

Eeva Kemppi – Turun Sanomat – 23.4.2013

Onnelin ja Annelin näyttämöversio puhuu aikuisille ja lapsille



Helsingin kaupunginteatteri jatkaa kunnianhimoisten, huolella tehtyjen sekä lapsen älyä ja mielikuvitusta kunnioittavien lastenesitysten sarjaa. Marjatta Kurenniemen rakastetut Onneli ja Anneli valtaavat näyttämön Eppu Nuotion ja Tuutikki Tolosen näytelmäksi kirjoittamana. Ohjaaja Lija Fischerin hulluttelevan vauhdikas ja reteän humoristinen tulkinta yhdistelee vahvasti rytmitettyyn teatterilliseen kerrontaan sujuvasti tanssia sekä nukke- ja esineteatteria.

Satua ja realistista kertomaperinnettä yhdistelevä, 1960-luvulla alkunsa saanut Onneli ja Anneli -kirjojen sarja on vastannut monen sukupolven fantasiaan: asua kaksistaan parhaan kaverinsa kanssa täydellisessä talossa. Villiä vapautta täydentävät mielikuvitukselliset naapurit ja sopiva ripaus vaaraa ja jännitystä.

Runsaan eläväinen maailma

Ensimmäistä kesälomaansa viettävät ystävykset löytävät tukun rahaa, ja Rouva Ruusupuu (Ágnes Kaszás) myy heille kuin tilauksesta tehdyn talon. Kuten kirjassakin, tavallisuudessaan samastuttavat päähenkilöt jäävät värikkyydessä naapureidensa varjoon, mutta tomerat ja hauskat Pihla Penttinen ja Kreeta Salminen repivät kaiken ilon irti itsenäisinä tyttöinä.

Nukkekodissa asustaa neuvokas Vaaksanheimojen perhe, naapurin hyväntahtoisen hömelöt kukkahattutädit Tingelstiina ja Tangelstiina (Leena Rapola ja Sari Haapamäki) kasvattavat yllätysmunia ja ilmapalloja ja vanhapiika Rosina Rusina (Vuokko Hovatta) vahtii ihastuttavan monivivahteisesti säästöpossujaan ja sydäntään, jonka poliisista orpokodin johtajaksi muodonmuutoksen kokeva Herra Ulpukka (Matti Rasila) lopulta avaa.

Vahvan fyysistä ilmaisua rytmikkäästi viljelevä näyttelijä- ja tanssijajoukko elää sulassa sovussa Maija Linturin mainioiden nukkehahmojen kanssa. Esineet, eläimet ja ihmiset muodostavat yhdessä Katariina Kirjavaisen taitavan lavastuksen ja puvustuksen kanssa tilan minimalismista ja toisaalta runsaista yksityiskohdista ammentavan eläväisen maailman. Humoristisia välinumeroita ja taidokkaita ratkaisuja täyteen työnnetty viihdyttävä esitys kaipaisi hetkittäin aikaa tutustua, oivaltaa ja tuntea.

Klassikon raikas päivitys

Näytelmäversio säilyttää tarinan lämpimän, samalla sekä turvallisen sovinnaisen että peppipitkätossumaisen anarkistisen luonteen, mutta klassikko päivitetään raikkaasti tähän päivään ja maustetaan yhteisöllisellä ja yhteiskunnallisella sanomalla.

Onnelan ylle lankeaa varjo, kun oikeistolaisesta menestys- ja sortoretoriikasta ammentavan Minna Pinnan johtama orpokoti muuttaa Ruusukujalle. Nimettömät orvot raatavat nahkasaappaissa keikistelevän, vapautuneesti hurjaa Minnaa näyttelevän Vappu Nalbantoglun eteen tyhjin vatsoin.

Esiin nousee aikuisten erilaisia tapoja suhtautua ja vältellä ongelmia: Annelin eronneet vanhemmat eivät tiedä, missä tyttö viettää kesäänsä, ja naapurit uppoutuvat omiin puuhiinsa eivätkä näe vääryyttä omassa ympäristössään. Vasta orpokodista karanneen, Tuomas Tulikorvenvalloittavasti esittämän pahis-Pekin ja tyttöjen päättäväisyys saa aikuiset ryhtymään toimiin.

Esitys herättänee kotona kysymyksiä ja keskustelua, koska se viihdyttää ja puhuu lapsille ja aikuisille samalla mitalla. Katsomossa tajuaa, miten usein lastenteatteria tehdään miellyttämään harmittomasti kaikkia, jotta ostopäätöksen tekevät vanhemmat tai opettajat eivät pelästy. Onneli ja Anneli on hyvin tehdyn lastenteatterin lisäksi monitahoista taidetta. Se jättää niin aikuisille kuin lapsillekin mahdollisuuden mielipiteeseen ja vapauden tykätä tai olla tykkäämättä. Ja hyvä niin.