Arvio: Tohtori Zivago
Tohtori Zivago ei ole musikaalihöttöä
Helsingin kaupunginteatterin uutuusmusikaali kertoo suuren rakkaustarinan Venäjän vallankumouksen pyörteistä.
Nyt on syytä onnitella Helsingin kaupunginteatteria. Se nappasi ensimmäisenä eurooppalaisena teatterina Australiassa kantaesitetyn Tohtori Zivago -musikaalin, jolla ei ole mitään tekemistä 1960-luvulla tehdyn elokuvan kanssa.
Michael Wellerin kirjoittama tarina saa siivet Lucy Simonin musiikista (säveltäjä on sukua laulaja Carly Simonille, joka kirjoitti laulun You so vain näyttelijä Warren Beattylle…).
Musikaalin kuten Boris Pasternakin klassikkoromaanin peruskysymykset ovat kunniantunto, ihmisen oikeat ja väärät teot. Ja tietenkin intohimoinen rakkaus, jolta tarinan päähenkilöt Juri Zivago ja hänen rakastettunsa Lara eivät voi välttyä.
Hans Berndtssonin ohjaus alkaa hieman viipyilevästi, ja ensimmäisellä puoliajalla vasta pohjustetaan tulevaa. Sitten alkaa tapahtua.
Laran ja Zivagon rakkaustarina syttyy kammottavissa olosuhteissa heidän hoitaessaan rintamalla haavoittuneita sotilaita. Tilanne on uskottava, eikä musikaalissa sorruta pateettisuuteen tai herkutella massiivisilla joukkokohtauksilla.
Tuukka Leppänen tekee Zivagona uransa suurimman työn ja osoittaa jokaisella ilmeellään sitä tuskaa, mitä hän vaimoaan pettävänä ja Laraa rakastavana miehenä tuntee.
Anna-Maijan Tuokon Lara on kokonaisvaltainen roolitulkinta. Tuokko on näyttämöllä intensiivisesti läsnä, samanaikaisesti vahvana ja herkkänä. Laran ja Zivagon eroottisen kaunis rakastelukohtaus on yksi herkimpiä mitä kaupunginteatterin näyttämöllä on nähty.
Laran aviomiehen roolia näyttelevä Antti Timonen muuntautuu nuoresta idealistista julmaksi partisaanijohtajaksi niin hyvin, että sielua kouraisee. Julmuuden alla piilee unelmissaan pettynyt mies.
Tohtori Zivago ei ole vain rakkaustarina, vaan musikaali jossa on yhteiskunnallista sanomaa. Lähin vertailukohta on Les Miserables -musikaali.