Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Hotelli Paradiso

J.T. Laakso – Savon Sanomat – 25.08.2013

Maaliin osuva A-luokan farssi

Helsingin kaupunginteatteri on Suomen johtava farssinäyttämö. Brittitaustainen Neil Hardwick on maamme johtava farssiohjaaja, joka monien mielestä tekee ”suomalaisempia” komedioita kuin suomalaissyntyiset ikinä.

Nyt Hardwick on tarttunut vuonna 1894 kirjoitettuun ranskalaiseen parisuhdepettämisfarssiin. Hän on saanut käytöönsä huipputaitavien näyttelijöiden työryhmän, suuren näyttämön ja huikeat resurssit näytelmän ylöspanoon.

Tuloksena on hurmaavan täydellinen viihdepaketti. Siihen on koottu katolisen maan romanttisen kulttuurin kaksinaismoralismin varassa naurettava avionrikkomisen ja pikkusievän haureuden kutkuttava komediallisuus.

Oikeassa elämässä vastaavat kokemukset eivät taatusti naurata, mutta farssina näyttämöllä mielikuvituksellinen sijaiselämä sekä huvittaa että viihdyttää. Ja eikös juuri tänä kesänä olekin käyty julkisuudessa keskustelua pettämisestä ja sen virkistävistä vaikutuksista.

Kaupunginteatterin tulkinta on rakennettu todella hienosti kaikkia teatteritaiteen osa-alueita tinkimättömästi hyödyntäen. Sari Salmelan puvustus on yksityiskohtaisen tarkka ja harkittu. Värimaailma yhdessä Katariina Kirjavaisen epookkilavastuksen kanssa hivelevät katsojan silmää täydellisyydellään. Henri Karjalaisen naamiointi alleviivaa roolihahmojen luonnekuvia melkein oppikirjamaisesti.

Hardwickin toteuttamat Georges Feydeaun henkilökuvat mahdollistavat irrottelun näyttelijäntyössä. Komedianäyttelijät pääsevät oikein elementtiinsä. Jari Pehkosen Mathieu, Sanna-June Hyden Marcelle ja Nelly Hristovan Victoire-sisäkkö ovat huippuhienoja roolitöitä, joissa on ajankuvaa, luokkatietoisuutta ja herkkää sukupuolinäkemystä.

Suuri henkilögalleria tukee vahvaa tulkintaa. Silti keskeiset roolit erottuvat. Santeri Kinnunen Pingletinä on erittäin onnistunut sähläilykomediarooli. Tiina Lymi Angélique-rouvana on samalla tavalla selkeästi replikoiva upea kaunotar.

Farssi-ilta on niin täydellinen, että se melkein jättää kylmäksi. Pitäisikö elävässä taiteessa olla kuitenkin hieman särmiä?

Sitä miettiessä voi heittäytyä viihdyttävän esityksen vietäväksi – ja nauttia.