Saavutettavuustyökalut

Arvio: Kipupiste

Liisa Talvitie – Apu – 26.9.2013

Teatterin tehtävä

Ruotsin kuuluisin näytelmäkirjailija Lars Norén tarttui 1990-luvun lopulla erikoiseen aiheeseen. Hän kirjoitti näytelmän Ruotsin kolmelle vaarallisimmalle vangille. Näytelmä nähtiin aluksi vankilassa, minkä jälkeen vangit päästettiin esittämään sitä teattereihin eri puolille maata. Kiertueen aikana paljastui, että kaksi vangeista on uusnatseja.

Kari Heiskasen Helsingin kaupunginteatteriin ohjaama tiivistunnelmainen Kipupiste-kertoo näistä tapahtumista. Keskeiseksi kysymykseksi nousee taiteilijan vastuu. Mitä näytelmäkirjailija voi teatterissa esittää, ja onko kiellettyjä aiheita, joihin ei saisi lainkaan tarttua? Tekstin ajankohtaisuus koskettaa vahvasti. Äärioikeiston nousu on nähtävissä ympäri Eurooppaa.