Arvio: Kohtauksia eräästä avioliitosta
Kivun kautta valoon
Kohtauksia eräästä avioliitosta on puhutteleva ja pelkistetty draama
Mistä ovat suositut elokuvat ja tv-sarjat tehty? Ihmissuhteista, erityisesti parisuhteista ja avioliitoista. Siis yhdestä ihmisen perustilasta ja yrityksestä tulla eheäksi toisen ihmisen läheisyydessä. Myös romaaneissa ruoditaan miehen ja naisen liittoa, sen vaiheita, syntyä ja hajoamisen kipua.
Avioliitto on tuttu teema myös teatterien näyttämöllä, vaikka harvoin niin pelkistyneesti kuin Helsingin kaupunginteatterin näytelmässä Kohtauksia eräästä avioliitosta.
Näytelmä on alun perin Ingmar Bergmanin menestyksekäs kuusiosainen tv-sarja vuodelta 1973. Bergman kuvasi sarjan kotisaarellaan Fåröllä ja arveli siitä tulevan vain pienen piiriin sarjan. Mutta toisin kävi. Johanin ja Mariannen suhde kiinnosti – ja kiinnostaa edelleen – monia, sillä rakkauden ja hajoamisen rajussa prosessissa on piirteitä, jotka moni tunnistaa ja useimmat vieläpä omakohtaisesti.
Helsingin kaupunginteatterin Pasilan näyttämöllä nähtävä Kohtauksia eräästä avioliitosta on karsittu ja pelkistetty versio. Pasi Lampelan dramatisoima ja ohjaama esitys on konstailematon ja selkeä. Se perustuu vahvalle näyttelijäntyölle. Merja Larivaara ja Eero Aho antavat kaikkensa ja katsoja nauttii: tällaista teatteria on kaivattu!
Vahva teksti, vahvat näyttelijät. Kaikki turha on karsittu pois, näyttämöllä nähdään vain mies ja vaimo.
Näytelmän alussa näyttämön ulkopuolelta kuuluva ääni haastattelee Johania ja Mariannea johonkin lehteen. Toimittaja – tv-sarjassa Mariannen vanha koulutoveri – kysyy onnesta ja sen sellaisesta. Syntyy kuva harmonisesta avioliitosta, myytti perheonnesta.
Kohtaus kohtaukselta aletaan kuoria Johanin ja Mariannen suhdetta. Kaikki ei olekaan ihan sitä miltä näyttää. Läheisessä luottamuksessa pystytään myös valheeseen ja kaksoiselämään.
Bergmanin kuvaama avioliitto ei ole vain ”eräs avioliitto”, vaan se on aivan erityinen, sillä siinä mennään petoksen, tyhjyyden, itsekkyyden ja rakkauden vuoristorataa kuitenkin jonkinlainen sivistyksen naamio loppuun saakka kasvoilla pysyen. Katsoja näkee naamion läpi, mutta viimeistään näytelmän loppu kertoo, että rakkaus ja ystävyys voivat saatella ihmisiä myönteisiin kohtaamisiin vielä vuosia liiton hajoamisen jälkeen.
Ingmar Bergman teki tv-sarjasta myös samannimisen elokuvaversion, joka sai muun muassa 1975 Golden Globe -palkinnon parhaasta ulkomaisesta elokuvasta. Kohtauksia eräästä avioliitosta on toiminut innoittajana useille samaa aihepiiriä käsitteleville elokuville.
Bergman teki Johanin ja Mariannen tarinalle jatko-osan, vuonna 203 valmistuneen tv-elokuvan Saraband. Se jäi Bergmanin viimeiseksi ohjaustyöksi.