Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kohtauksia eräästä avioliitosta

Terhi Tarvainen – Demokraatti – 30.09.2013

 

Hienopiirteinen avioliittodraama pitää otteessaan

 

Ingmar Bergmanin avioliittodraama Kohtauksia eräästä avioliitosta sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin Pieni Suomi -näyttämöllä. Draamaa on esitetty varsin vähän ammattiteattereissa. Jukka-Pekka Pajusen kääntämää sovitusta esitettiin 1990-luvun lopussa sekä KOM-teatterissa että Oulun Kaupunginteatterissa.

Pienen Suomen näyttämöllä nähdään Pasi Lampelan ohjaama ja sovittama näytelmä, jossa Lampelan käden jälki on selvä. Näytelmä on konstailematon, rönsyilemätön ja selväpiirteinen ja suoraviivainen kertomus eräästä avioliitosta sen eri vaiheissa.

Ohjaajana Lampela on kehittynyt henkilöohjauksensa puolella. Esitys on kaikessa suoruudessaan myös herkkä ja näyttelijäntyö on erittäin hienopiirteistä ja täynnä sävyjä. Erityisen hienoa esityksessä on rytmi ja hiljaisuudella, sanattomuudella, on suuri merkitys.

 

Fyysisyyden merkitys

 

Näytelmässä onnellisen näköinen avioliitto on vain harhaa. Juuri, kun naistenlehtien sivuille on ehditty haastatella onnellista ja menestynyttä perhettä, on jo edessä kriisi. Miehellä on toinen nainen.

Teoreettinen kysymys siitä, miltä tuntuisi, jos avioparin toinen puolisko rakastuisi toiseen, käy toteen. Se on merkityksellisempää kuin se, että perheen vaimo on avioeroasianajaja ja mies psykologi.

Aviopari taistelee olemassaolostaan juuri niillä alueilla, missä he ovat olleet ammattilaisina osallisina muiden ihmisten avioliittojen osalta. Kaikki, mikä kiteytyy olemassa olemiseen, on fyysistä. Seksiä. Väkivaltaa.

Markus Tsokkisen lavastuksessa elämän riipaisevat hetket nähdään pelkistetyssä ympäristössä. Ohjaaja Lampela asettaa näyttelijä Merja Larivaaran ajoittain vastavaloon dramaattiseen asentoon, mikä sinänsä näyttää tyylikkäältä, ja antaa suuntaa uuteen kohtaukseen.

Esityksen vahva linja on siinä, että samalla, kun tapahtumat etenevät yhteen suuntaan, näytelmän henkilöt kehittyvät toiseen. Kun mies, tasapainoinen, analyyttinen, voimakas mies on näytelmän alussa voimahahmo, nousee nainen esityksen loppua kohden tultaessa kukoistukseensa.

Jälleen ollaan fyysisen äärellä. Naisesta tulee haluttava.

 

Kiinnostavia elämänkohtaloita

 

Kohtauksia eräästä avioliitosta pitää otteessaan. Lampela osaa draamansa sen verran hyvin, että mukana pitäviä elementtejä on riittämiin. Näytelmän henkilöt ja heidän kohtalonsa jaksavat kiinnostaa.

Eero Aho on todellinen Johan ja Merja Larivaara on todellinen Marianne. Johan ja Marianne ovat todellinen aviopari.

Etenkin Eero Aho heittäytyy Johaniinsa vahvasti. Henkilön suunta on selvä ja epävarmuuden tila hyvin paljastava. Ahon Johan on paljas ja riipivä henkilö, joka on kiinnostavimmillaan heikossa tilassa. Ehkä siksi, että henkilö on tuolloin aukinainen ja elävä, eikä niinkään analyyttinen ja tilannetta ulkopuolelta analysoiva.

Myös Larivaara onnistuu roolissaan ja Marianne on hänelle ehkä jopa yksi koskettavimmista roolihenkilöistä. Näyttelijän tulkinta on syvää ja tuska tuntuu. Mutta Larivaaran kiusoitteleva ja naiseudessaan voimistuva Marianne tuo myös oikeudenmukaisuuden tuntua esitykseen.

Lampelan sovittama ja ohjaama Kohtauksia eräästä avioliitosta on vahvaa draamaa. Koskettavaa ja tuntuvaa. Se pysyy teatterin perustalla vahvan näyttelijäntyön ja tarinankerronnan kautta. Esitys nostaa esiin myös kysymyksen siitä, voiko perustavanlaatuinen rakkaus koskaan kadota.