Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Carnage

Kaarina Naski – Länsi-Uusimaa – 19.9.2013

Hirveän hauskaa

 

Carnage kokee toisen tulemisensa Lilla Teaternissa, nyt suomenkielisenä. Ja ensi-iltayleisön reaktioista päätellen lippukassalla on jonoa vastakin. Näytelmän nimi on pidetty viisaasti alkuperäisenä (tai typistyksenä siitä), sillä kamalaltahan olisi kuulostanut ”verilöyly” tai ”teurastus”, jota sillä oikeasti tarkoitetaan. Kansallisen esityksessä joitakin vuosia sitten oli päädytty Vihan jumalaan, joka on merkitykseltään lähellä ja avautuu helpommin katsojille.

 

   Ranskalaiskirjailija Yasmina Reza on myös näyttelijä, kuten monet maailmankirjallisuuden parhaat dramaatikot kautta aikain, ja se on tekstiä tulkittaessa silkkaa plussaa. Repliikit, jotka alkuun laskelmoidusti peittävät ja hienostelevat, hakevat merkityksensä vasta, kun ne peilaavat suorapuheisuutta vasten, silloin kun ”ruma sana sanotaan, niinkuin se on”. Yksilön sisäinen pahuus/ paha olo vertautuu yhteiskunnan dramaattisiin ilmiöihin; jotkut puhuvat tai toimivat koston oikeutuksen puolesta, toiset vain oksentavat sydänalaansa kaivertavan ällötyksen pois.

 

   Miten tästä kaikesta sitten tulee mielettömyyteen asti hauskaa. Siksi, että keskiluokkaisuus ja keskinkertaisuus joutuu siinä luupin alle, ja kahden pariskunnan välien selvittely saa tavanomaista isommat mittasuhteet. Ihan kuin nyrkkeilyottelussa ring side -paikoilla istuisi. Opettajat kouluissa tietävät, mikä kapelli siitä syntyy kun tappeluita setvitään ja äidit ja isät pääsevät tuomareiksi. Hammas meni tässäkin tarinassa pojalta, kun toinen löi. Selvähän se on, että vika on vastapuolessa ja hänen kotioloissaan; vanhemmat ne viime kädessä paskiaisia ovat. Sen toisen.

 

   Tiina Lymin henkilöohjaus antaa löysää sopivasti, mutta rajaa taiten hurjissa nousukohdissa. Roolihenkilöt ehtivät tehdä itsensä katsojille tykö: hyvin käyttäytyviä tavallisenhassuhkoja ihmisiä, kunnes varsinaiset luonteenpiirteet ja reviiritietoisuus pongahtavat ilmoille. Aviopuolisoiden sättiessä pahimmoillaan toisiaan tulee ilmi arkoja asioita perhe- ja työelämästä. Mutta ah, miten koomista sellainen on kauempaa katsoen. Jopa naisten kyseenalainen vauhdinottokeino, juopuminenkin…

 

….Minna Haapkylä ja Jonna Järnefelt vievät erilaiset roolinsa – niihin tiukasti uskoen – jännitteen hetkeksikään katkeamatta ja saavat sekä sivustatukea että ällistyttävään volyymiin yltävää vastavoimaa Carl-Kristian Rundmanilta ja Pekka Strangilta. Vuoroin soditaan, vuoroin liittoudutaan, eikä pian tiedä kuka on kenenkin puolella. Hyviä rooleja hyville näyttelijöille.

    

Ja kuten uskaliaassa sosiaalisessa kanssakäymisessä usein käy: ilma puhdistuu mutta ahdistus jää. Niinkuin hamsterista ei tule katu-uskottavaa vain päästämällä se vapaaksi kaupungin vilinään, eikä lääkefirma voi määrättömiin kieltää tuotteen aiheuttamia vakavia sivuoireita (molemmat esimerkit näytelmästä), ei myöskään katsoja unohda knockouteja, joita tehdään julmilla sanoilla. Eikä pidäkään. Naurua on sekin nauru joka takertuu kurkkuun.