Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Jeminan monta elämää

Tarja Kilpeläinen – Teatterikärpäsen puraisuja – 23.11.2014

”Jeminan monta elämää” palkittiin Vuoden 2012 teatteritekona ja palkintoperusteissa mainitaan mm. seuraavaa : ”Jemina päivittää tanssin, teatterin, stand upin ja performanssin parhaita perinteitä”. Yleisön pyynnöstä esitys on tehnyt paluun (muutamankin kerran) ja vihdoin minäkin pääsin astumaan sisään Jeminan maailmaan!

Katsomo oli jaettu kolmeen osaan, ja itse pääsin istumaan hienolle valtaistuimen kaltaiselle tuolille lavan sivustalle. Enpä ole aikoihin istunut niin mukavassa tuolissa! Siitä pystyi sivusilmällä hyvin seurailemaan isomman katsomon ilmeitä ja sitä miten hienosti yleisö eli mukana tässä spektaakkelissa.

Tämä kuului kyllä sarjaan ”kriitikkolasit kotiin”, sillä heti alusta alkaen tuntui mahdottomalta ajatukselta kirjoittaa tästä jotenkin arvostelevaan sävyyn. Osansa lieni varmaan mukavasti upottavalla tuolillakin, jossa oli helppo istua ja nauttia näkemästään ja kokemastaan. Kestohymy naamallani katselin Jeminan menoa lavalla. Mieleeni tuli äitini muinoin saama syntymäpäiväkortti, jonka kannessa oli piirretty hieno leidi pinkin puuhkansa kanssa ja päällä teksti ”Mikä charmi, mikä maku, mikä ulkonäkö … ja mikä ikä!”

Jeminan mukana käydään mm. uimahallissa ujostelemassa, Meryl Streepinä Hiljaisilla silloilla ja saadaan yleisökin mukaan tanssikuvioihin. Rintaliivirotaatio jäi etenkin mieleeni! Ei voi muuta kuin ihailla Jyrki Karttusen heittäytymiskykyä, muuntautuvaisuutta ja karismaa. Noin valloittavaa keimailua ja pepunpyöritystä ei ole aikoihin nähty missään.

Väliaikaa ei ole ollenkaan, mutta pieni hengähdystauko suodaan ja viiden minuutin ajaksi laitetaan munakello soimaan. Istuinten selkänojiin on ripusteltu erinäisiä käsilaukkuja, joiden sisältöä saa tutkailla ja kas, sieltähän löytyy erinäisiä makeisia! Pistetään siis suut makiaksi ja laukut kiertävät katsojalta toiselle. Jotenkin katsomossa on sellainen jännän ”yhteisöllinen” fiilis, turha pönötys on pois ja namijako saa juttelemaan tuntemattomalle vierustoverillekin. Kellon soitua viimeiset namit rapistellaan taskuihin ja esitys jatkuu…

Kaupunginteatterin syyskauden avajaisissa viime vuonna näin pienen otteen Jeminan menosta, ja se lumosi täysin. Nyt seurasin samaa kohtausta lähietäisyydeltä. Hahmo seisoo jakkaralla, valospotti nuolee lähes alastonta kehoa ja huh ne liikkeet ja etenkin käsien liikeradat. Hyvä kun muistin hengittää, niin hienoa katsottavaa ja sitä olisin seurannut vaikka kuinka pitkään. Muutenkin minusta alkaa hyvää vauhtia tulla tanssiteatterin suuri ystävä, ja se ei tunnu lainkaan hassummalta!

Jemina jatkaa seikkailujaan vielä ainakin tammikuussa. Suosittelen paikkavarausta tälle lennolle, sen verran hyvät kyydit hän tarjoaa…

Jeminalle vahvat neljä tähteä ****.

ps. Odotukseni palkittiin ja tarkat silmäni taisivat havaita katsomossa ainakin pari erikoisen tyylikästä leidiä, joiden rohkeutta jaksan aina ihailla.