Saavutettavuustyökalut

Arvio: Tirlittan

Ville Blåfield – Ilta-Sanomat – 4.9.2002

Potkulautaileva karhu, vaijereiden avulla lentävä varis, pimeässä
loistavia ihmisen korkuisia hämähäkkejä!

   Musikaalin muotoon väännetty Tirlittan on aivan mahtava. Minun
mielestäni, kyllä, mutta varsinkin alle kouluikäisen yleisön mielestä,
joka taputti esityksen päätyttyä seisaallaan tanssien.

   Toni Edelmann on säveltänyt Oiva Paloheimon klassikkosatuun komean
musiikin, jonka Jussi Tuurnan johtama bändi ja pääosin taitavasti
laulavat näyttelijät tulkitsevat hienosti.

   Erityisen svengaava on Tirlittania esittävän Marika Westerlingin
jotama gospelnumero. Ja erityisen riemastuttava on Riitta Havukaisen
ronskilla kädellä vääntämä luulosairas hienostorouva.

   Hienoa, että lapsiyleisölle tehdään teatteria tosissaan. Tirlittan ei
varmasti jätä pientä katsojaa kylmäksi – no hei, siinä lennetään
vaijereiden avulla.