Arvio: Järki ja tunteet
1800-luku herää ihanasti eloon
Pidäteltyjen tunteiden ja saavuttamattoman rakkauden kaihon kiehtova kudelma tarjoillaan nyt uutena hienona ohjauksena. Brittiklassikko ei kalpene.
Köyhtynyt leskiäiti ei mitään kaipaa niin kipeästi kahdelle tyttärelleen kuin varakasta aviomiestä. Onko äiti laskelmoiva hyödyntavoittelija?
Ei suinkaan. Kun eletään 1830-luvun Englannissa, on nainen ilman avioliiton tuomaa turvaa tuomittu sekä köyhyyden että yksinäisyyden vankilaan.
Naimattomien tyttöjen mahdollinen pääseminen avioliiton satamaan ei lähtökohtana ole kovinkaan hääppöinen aihe. 1800-luvun pidäteltyjen tunteiden ja sievistelevän käytöksen brittiläisyydestä voisi saada täydellisen puuduttavan lähes kolmituntisen, elleivät asialla olisi ironisen huumorin taitaja ja maalaisaatelin hämmästyttävän tarkkanäköinen kuvaaja Jane Austen ja amerikkalainen tuottaja-guru Jon Jory.
Helsingin Kaupunginteatterin Pieni näyttämö saa jälleen kerran onnitella itseään. Se on tuottanut katsojille yhden kevään hienoimmista ohjauksista. Vaikka klassikkoa lämmitetään uudelleen, on se täysin tuore ja kirkas, vailla menneisyyden pölyjä.
Dashwoodin sisaruksina loistavat nuoret Kreeta Salminen ja Sara Melleri. Oivallisen vastaparin muodostavat sisältä liekehtivä, mutta käytöksessään hillitty Salminen Elinorina ja rakkaudessaan hillitön mutta pettymyksen myötä kypsyvä Melleri Mariannena.
Kokonaisuudessaan onnistunut miehitys tekee näytelmästä täyteläisen kudelman.Vuoropuhelu on kirjoitettu niin loisteliaaksi, että yleisö saa nauraa paljon, tosin kyynel monesti silmässä kiiltäen.Teos on rakkauden ja avioliiton ylistys, vailla hapanta sivumakua.