Saavutettavuustyökalut

Arvio: Terrorismi

Ilkka Kuosmanen – Etelä-Suomen Sanomat – 04.02.2005

KAIKISSA MEISSÄ ON PIENI TERRORISTI

Studio Pasilan Terrorismi-näytelmä tuo suuren aiheen arkipäivän tasolle

Kyllä Siperia opettaa, vai pitäisikö sanoa Ural 1 niiltä kulmilta nimittäin on kotoisin Terrorismi-näytelmä, joka sai suomalaisen kantaesityksensä keskiviikkona Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa. Näytelmän takaa löytyvät salamyhkäiset Presnjakovin veljekset, jotka asuvat tiettävästi Jekaterinburgissa.

Kolmekymppiset Oleg ja Vladimir eivät juurikaan halua puhua itsestään tai ohjata töidensä vastaanottoa. Käsiohjelman perusteella tiedetään kuitenkin sen verran, että filosofiaa ahmivat Presnjakovit haluavat tehdä vaikuttavia näytelmiä nykyajasta.

Sen he näyttävät myös osaavan. Terrorismi on oivaltavaa draamaa, jonka lajityypiksi sopii kai lähinnä musta komedia.

Ismi jalkautuu arkeen

Presnjakovien käsikirjoittama näytelmä sai kantaesityksensä Moskovassa marraskuussa 2002, vain muutama viikko sen jälkeen, kun ”vapaustaistelijat” olivat ottaneet panttivangeikseen kokonaisen teatteriyleisön samassa kaupungissa. Ruumiita tuli siinä kahakassa yli sata.
Suomessa tilanne ei ole aivan yhtä räjähdysherkkä, mutta kyllä Uralin poikien näytelmä löytää meikäläisestäkin asenneilmastosta kaikupohjaa 1 terrorismi on teemoiltaan nimittäin huomattavasti hienojakoisempi kuin mitä aluksi saattaa kuulostaa.

Pönäkkä ja ainakin suomalaisille suhteellisen etäinen ismi puretaan näytelmässä arkipäivän yksilötasolle, ehkä enemmänkin suomalaista terrori-sanaa vastaavaksi. Nyt ei puhuta suurista panttivankiskenaarioista poliittisine päämäärineen vaan ihmisten jokapäiväisestä suhtautumisesta toisiinsa.

Terrorismi-näytelmässä kiusaamista on kaikkialla, sillä ihmiset ovat lakanneet näkemästä toisissaan ihmisen. Jossakin vaiheessa joku sitten pimahtaa ja päättää maksaa potut pottuina. Kohta ollaankin jo ismin puolella, etsimässä muualta syyllisiä omalle pahalle ololle.

Oivaltava teksti

Terrorismi rakentuu kuudesta näytöksestä, joista jokainen näyttää ensi katsomalta irralliselta, jopa puolihuolimattomasti rakennetulta. Käsikirjoitus on kuitenkin vahvalla pohjalla. Kun tarina etenee, nivoutuu näytöksistä yksi verkko, jonka solmukohdassa vaimo pettää miestään, kohtalokkain seurauksin.

Viktor Drevitskin tyylikkäästi pelkistetty ohjaus liittää juonen peruskehykseen muun muassa kuvaukset armeijan erikoisjoukkojen simputtamisesta ja konttorimaailmasta, jossa pomot ja alaiset kiusaavat kilpaa toisiaan. Katsojan oivallusten myötä tekstistä avautuu jatkuvasti lisäulottuvuuksia; yhden näytöksen mitättömältä tuntuva yksityiskohta saattaa olla avain seuraavan kohtauksen ymmärtämiseen.

Hieman yllättäen Terrorismi on kokonaissävyltään melko kevyt, ainakin jos vertailukohdaksi ottaa Kari Heiskasen viimesyksyisen näkemyksen terrorismista Ryhmäteatterin näytelmässä Pyhäin miesten päivä. Lopussa tässäkin kyllä vakavoidutaan, mutta siihen väliin mahtuu paljon osuvaa komiikkaa ja aika paljon myös tuskastuttavaa sketsimäistä naurunlypsämistä. Onhan se tavallaan hauskaa, kun esimerkiksi Eija Vilpas esittää virtsatientulehdusta venäläiseksi maatuskaksi pukeutuneena. Toisaalta dialogin sävy on alussa paikoin liiankin julistava.

Ihminen on mysteeri

Pienistä moitteista huolimatta Terrorismi onnistuu, ehdottomasti. Näytelmä haastaa katsojan pohtimaan niitä jokapäiväisen vallan ja alistamisen koneistoja, jotka yleensä tavataan ohittaa itsestäänselvyyksinä. Se kysyy ja kyseenalaistaa, mutta antaa katsojan itse vetää johtopäätökset.

Näytelmän rakenteesta johtuen rooleista ei ehdi muodostua kovin monisärmäisiä. Se tuskin on ollut tarkoituskaan, sillä kuvattavana on maailma, jossa ihminen on toiselle mysteeri. Näin on aina ollut, mutta sen sijaan että haluaisimme ottaa mysteeristä selvää, haluammekin alistaa sen tahdottomaksi osaseksi omaa pakkomielteiden hallitsemaa maailmankuvaamme. Se jos mikä on nykyajan itsekkyyttä, terroria.

Roolisuorituksista parhaiten mieleen jäävät Santeri Kinnusen palasiksi hajoava johtajatyyppi, Sampo Sarkolan tärkeilevä toimistopomo sekä petollista vaimoa esittävä Vappu Nalbantoglu, jonka näkemys neuroottisesta nymfomaanista on suorastaan hulvaton.