Arvio: Huijarin muistiinpanot
Pidän teatteria suurimpana taiteenmuotona.
– Oscar Wilde –
Minulle, kuten irlantilaiselle Dorian Greyn kirjoittajalle teatteri on taidemuodoista suurin, itselleni ennen kaikkea rakkain. Vielä kerran tämän kevään aikana pääsin tästä taiteen muodosta nauttimaan blogin yhteistyökumppanin Helsingin kaupunginteatterin näytelmää Huijarin muistiinpanot seuraamalla. Huijarin muistiinpanojen sanotaan olevan satiiri joka tuo lavalle herkullisten hahmojen kavalkadin. Useampi teistä lukijoista varmastikin tietää, että rakastan suunnattomasti erilaisia henkilöhahmonäytelmiä, joten:
Näytelmä on sanalla sanoen nerokas! Yksinkertaisesti nerokas. Kari Heiskasen ohjauksessa yli 150 vuotias näytelmä taipuu nykypäivään iättömyytensä ansiosta; aina on ollut olemassa rikkaita, köyhiä ja pyrkyreitä. Aina on ollut huijareita ja niitä, jotka luulevat tietävänsä kaikesta kaiken, myös sen koska heitä itseään huijataan.
Näyttelijöistä totean löytäneeni uuden suosikkini. Pekka Strang ihastutti jo Carnagessa, Järjessä ja Tunteissa mies esitti vallan herkullisessa roolin ja nyt Glumovina miestä oli puhdas ilo katsella. Muista omaksi suosikikseni nousivat Tiia Lousteen ja Riitta Havukaisen tulkinnat. On tosin sanottava, että Heiskasen ohjauksessa jokaisella on yhtä suuri rooli ja joka ikinen näyttelijä tuo esille juuri sen oman hahmonsa karikatyyrisyyden jonka jo näytelmäkirjailija Aleksandr Nikolajevits hahmoon loi.
Huijarin muistiinpanot on satiiri. Se on mainio esitys heille, jotka kaipaavat älyn kautta toteutettua kantaa ottavaa komediaa ja viiltävää tarkkanäköisyyttä. Suosittelen lämpimästi, mahdollisesti koko kevään paras teatteri.