Arvio: Miten menestyä vaivatta liike-elämässä
Teatteri on viihdettä, ja viihteen tehtävänä on tuoda lisäiloa elämäämme rutiiniemme ja arkemme keskelle. Joskus ani harvoin viihteen parissa tulee kuitenkin vastaan helmiä, jotka suorastaan häikäisevät meidät.
Nämä tällaiset näytelmät ovat viihteen valioyksilöitä, jotka venyttävät rajoja olemalla enemmän kuin osiensa summa. Yhtäkkiä emme puhukaan enää vain viihteestä, vaan puhumme elämyksistä ja hetkistä. Hetkistä, jotka ovat täällä nyt ja jotka kohta jo ovat kadonneet tavoittamattomiin. Tällaisia ajatuksia minussa herätti musikaalikomedia Miten menestyä vaivatta liike-elämässä, joka ei ole ainoastaan hyvä teatterinäytelmä, vaan se on yksi niistä syistä, miksi ylipäätään rakastamme teatteria.
Jo näytelmän alkutahdeista on selvää, että luvassa on sanalla sanoen show – kursailematon, yhdysvaltalaistyylinen spektaakkeli. Näyttämölle on heti alussa puvustettu kokonainen toimistollinen uskottavia, vahanukkemaisella jämäkkyydellä seisovia ihmisiä. Teatterin katosta puolestaan laskeutuu ikkunanpesijä J. Pierrepont Finch, tai siis Antti Lang, joka onnistuu hurmaamaan karismallaan läpi koko 2 tuntia 45 minuuttia kestävän näytöksen.
Opportunistinen Finch on vakuuttunut, että hänen käsissään oleva opas tulee jonain päivänä siivittämään hänet yritysmaailman huipulle. Suunnitelmia sekoittamassa on kuitenkin Esko Roineen hulvattoman toimitusjohtajan sekä Loiri-tyylisen Ilkka Forssin esittämän Bud Frumpin kaltaisia räiskyviä persoonia. Useimpiin komedioihin verrattuna on yllättävääkin, kuinka juoni pitää koko ajan otteessaan, pysyy kasassa eikä hellitä hetkeksikään.
Hauskojen hahmojen lisäksi Miten menestyä liike-elämässä pursuaa tilannekomiikkaa sekä upeita tanssi- ja musiikkinumeroita. Jokaisesta osa-alueesta huokuu laatu, ja jopa liikkuva lavastus on nerokkaan saumattomasti toteutettu.
Siihen nähden, että kattaus on niinkin monipuolinen, on ilo todeta, että edes tempolle ja rytmille ei jää moitteen sijaa. Katsoja ei ehdi kyllästyä missään vaiheessa ja jopa jokainen laulunumero jättää toivomaan, että työryhmä näytelmän takana julkaisisi kaikki esitykset kattavan musiikki-cd:n. Vai miten näistä korvamadoista muka pääsee eroon? Vielä viimeiset kiitokset täytyy antaa harvinaisen hyvälle käsiohjelmalle, joka sisältää tietoa näytelmässä mukana olevien urataustoista.
Teatterin jäädessä taakse niin minä kuin myös ystäväni kehuimme näytöstä kilpaa ja totesimme, että jotenkin tekisi mieli itkeä – se viimeistään on osoitus siitä, että on juuri kokenut jotakin maagista.