Arvio: Einsteinin rikos
Tiheätunnelmainen näytelmä kuuluisan fyysikon ja kulkurin ystävyydestä.
Tunnettu ranskalainen nykykirjailija Éric-Emmanuel Schmitt muistetaan Suomessa ainakin koskettavasta näytelmästä Oscar ja Mamma Rosa, joka nähtiin Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2005.
Uudempaa tuotantoa edustava Einsteinin rikos (La trahison d´Einstein) on tiheätunnelmainen ja humaani moraliteetti ihmisen valinnoista. Hyvästä suomennoksesta vastaa Timo Torikka ja tyylikkäästä, napakasta ohjauksesta Kaupunginteatterin pienelle näyttämölle Kari Heiskanen.
Einstein rannalla
Eletään 30-lukua autereisella merenrannalla Yhdysvaltojen New Jerseyssä. Rantojen mies ja leppoisa kulkuri, Pekka Huotari, todistaa omituisen näyn, kun kömpelö sunnuntaipurjehtija mokaa ja kaatuu rantaan.
Kohta merestä kömpii homssuinen mies, jonka henkilöllisyyttä ei usko kulkurikaan. Tässäkö on nyt 1900-luvun kuuluisin fyysikko, Albert Einstein? Näin kuitenkin on, ja hienosti rooliinsa eläytyvä Santeri Kinnunen alkaa asetella kastuneita papereitaan laiturin kaiteelle kuivumaan. Tässähän tulee mieleen Philip Glassin hieno teos Einstein on a beach!
Alkutilanne vie kiinnostavasti tasavertaiseen tunnelmaan. Kumpikin on sopivasti pihalla ja molemmilla on arvokkuutensa. Maailman kuuluisimman fysiikan kaavan, keksijä näyttäytyy humaanina herrana, jota huolestuttaa Hitlerin valtaannousu Euroopassa.
Miesten välinen ystävyys
Vähitellen miesten välille alkaa syntyä hienosyinen ystävyys, jota älykkäät väittelyt siivittävät. Markku Hakurin lavastuksessa viitteellisessä rantalaiturimaisemassa tärkeässä osassa on kauniiksi maalaukseksi hahmoteltu taivasmaisema. Sinne ilmestyy välillä kauniisti kuu. Miesten välille kehkeytyy hauska leikki. Kulkuri on muka maalannut maiseman ja Einstein leikkiin yhtyen maksaa tästä maisemasta. Näin rahan antaminen tapahtuu korrektisti ja arvokkaasti.
Kaikki ei ole kuitenkaan auvoista. Maisemissa alkaa hiippailla uhkaavan näköinen agentti, Joachim Wigelius, joka on määrätty varjostamaan Einsteinia ja kiristämään kulkurilta tietoja. Jäljet johtavat tietenkin atomipommin kaavaan ja siihen, kenen puolella Einstein on.
Tilanne kiristyy sodan pilvien lähestyessä myös Amerikkaa. Ydinkysymykseksi muodostuu salainen Manhattan-projekti, jonka seurauksena ensimmäinen atomipommi lopulta räjäytettiin 1945. Ja kohta näyttämölläkin jyrähtää…
Älykäs ohjaus, hyvät roolityöt
Heiskanen on ohjannut älykkään, tiheätunnelmaisen moraliteetin tyylillä. Vahvaksi sanomaksi nousee ystävyys ja inhimillisyys. Kinnunen ja Huotari ovat loistava pari.
Hienoa, että Kinnunen on saanut roolin, jossa hän voi monipuolisesti käyttää kykyjään. Kinnusen Einsteinissa yhdistyvät etenkin inhimillisyys, viisaus, nokkeluus ja koskettavasti myös haikeus. Vaikuttava ja mieleen jäävä roolityö!
Esitys pakottaa teatterin keinoin ottamaan kantaa suuriin teemoihin ja vastuuseen maailmanrauhasta. Itse Einsteinin rikos jää kiinnostavalla tavalla arvoitukseksi ja moraliteetiksi, joka vaivaa mieltä. Puolitoistatuntinen teatterissa, mutta syvä sukellus mielessä.