Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Keijukaisneuvos Koo

Aino Kukkonen – Teatteri & Tanssi – 21.11.2014

Fantasiaa ja naurua

Juuri tällaista lasten tanssiteatteri on parhaimmillaan. Fantasiaa, naurua ja yllätyksiä ripauksella omintakeista filosofiaa, joka jättää tilaa niin pienten kuin isojen katsojien omille oivalluksille.

Keijukaisneuvos Koo on seremoniallisuuteen ja tunteellisuuteen taipuvainen sivistyssanoista pitävä sympaattinen hahmo. Teekuppi kädessä hän promeneeraa ja esittelee yleisölleen tieteellisiä tutkimuksiaan. Käydessään läpi persoonalliset viikonpäiväkeijut, Koo eli Jyrki Karttunen onnistuu käsittelemään sellaisia suuria teemoja kuten aika ja rakkaus.

Itse keijut ovat valloittavia tyyppejä. On rokokoo-maanantai (Sofia Ylinen), jolta ei oikein mikään suju. Tiistai (Mikko Paloniemi) on melko tavallinen päivä, mutta tämänkin tontun sisällä asuu sellainen pieni kiukkuinen tyyppi. Keskiviikko (Sofia Hilli) on hieman draamaattinen flamencohenkinen punatukka, jota saa odottaa. Torstain miesfauni (Eero Vesterinen) on puolestaan upean pehmeä liikkuja. Perjantai (Heidi Naakka) on vaan niin ihana päivä, vapautta ja kauneutta. Kukkia hiuksissaan hän hypähtelee pikku grand jétet ja ojentelee nilkkojaan. Tämä oli keijuista ehkä se perinteisin, ja 6-vuotiaan seuralaiseni suosikki. Lauantai (Jenni-Elina von Bagh) on ilkikurinen tyyppi, joka yrittää aina varastaa show’n. Sunnuntai (Kai Lähdesmäki) on Koon oma suosikkipäivä, hieman kuin hän itse. Silloin on aikaa laulaa, stepata tai vaikka lentää.

Esitys hydyntää teatterin ja elokuvan vanhoja tehokeinoja ja taikaa. Miten valloittava voikaan olla tennisottelu torstain ja perjantain välillä, vaikka näemme pallon kepin nokassa. Karttusen liikekieli taipuu moneksi ja sopii myös keijujen yliluonnolliseen maailmaan – sekin osaltaan tekee niistä persoonallisia, samoin kuin Tuomas Fräntin sävellykset. Koko visuaalinen maailma oli ihastuttava tuoden mieleen monet fantasiaelokuvat. Teoksessa oli myös ripaus tummia sävyjä. Keijuista (ja muista henkilennoista) kun ei koskaan oikein tiedä.